Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2010

Mummocaust No.2 ja loppuyhteenveto

Tapahtui kerran 2000-luvulla Suomessa, länsimaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa.

81 vuotias aivohalvauksen takia liikuntakyvyttömäksi jäänyt venäläismummo Irina Antonovan tuotiin vierailuviisumilla yli kaksi vuotta sitten Suomeen. Antonovalle haettiin oleskelulupaa huonoon terveydentilaansa vedoten. KHO eväsi oleskeluluvan ja antoi käännytyspäätöksen joka on ollut voimassa jo yli puolitoista vuotta. Antonova on siis oleskellut maassa laittomasti lokakuusta 2008 lähtien, mutta käännytystä ei ole täyteenpantu muun muassa siksi, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero käveli KHOn lainvoimaisen päätöksen ylitse ja keskeytti käännytyksen.

Minun silmiini tilanne näyttää tältä: Maahan on tuotu petoksella laiton siirtolainen, joka on hakenut oleskelulupaa vaikkei täytä siihen vaadittuja edellytyksiä. Laitonta siirtolaista on suojeltu ja autettu, jottei lainvoimaista käännytyspäätöstä oltaisi saatu toteutettua, jonka jälkeen Suomen ylin poliisivirkamies kävelee Suomen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ylitse keskeyttämällä käännytysprosessin.

Mitä tulee Antonovaan ja häntä piilotteleviin sukulaisiin, on heidän käytöksensä erittäin röyhkeää ja petollista. Antonova on tuotu petoksella Suomeen, jotta hän saisi ilmaista hoitoa heikkenevään terveydentilaansa oleskeluluvan saatuaan. Kyseessä on petos ja petoksella saadun taloudellisen hyödyn tavoittelun yritys.

Mummocausteissa ei ole kysymys vain kahdesta herttaisesta mummosta joita paha poliisisetä vainoaa ja haluaa ajaa pois maasta, vaan tässä on kyse monesta eri asiasta. Ensinnäkin siitä, miten petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista pitäisi kohdella. Nyt annetaan singnaali, että Suomeen saa tulla notkumaan laittomasti jos keksii tarpeeksi hyvän nyyhkytarinan, eikä tällöin ole huolta karkoituksesta. Thaimaalaiset hierojat kyllä saadaan potkittua maasta pois alle kahdessakymmenessä tunnissa, joten kyllä homma pelaa jos tahtoa on.

Toiseksikin, miten röyhkeästi monet tahot saavat käyttäytyä suomalaista virkakoneistoa kohtaan, esimerkiksi egyptiläismummon tapauksessa kirkko, joka suojelee karkoitettavaa petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista ja hänen sukulaisiaan, jotka A: suojelevat ja piilottelevat petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista ja B: vaativat petoksella maahan tulleelle laittomalle siirtolaiselle samoja oikeuksia, kuin koko ikänsä Suomessa asuneelle ja töitä tehneelle henkilölle.

Kolme. Mikä on reaktio median ja usean sellaisen tahon suunnasta, jonka pitäisi ajaa ja suojella suomalaisten etuja( esimerkiksi kansanedustajat)? Media itkee mummodraamaa ja kansanedustajat kirjoittavat nyyhkykirjeitä itkevälle medialle. Puolustellaan siis petoksella Suomeen tuotuja laittomia siirtolaisia ja heidän rikostovereitaan!

Neljä. Suomen ylin poliisivirkamies kävelee Suomen ylimmän lainkäyttökoneiston lainvoimaisen päätöksen ylitse kahden petoksella maahan tulleen laittoman siirtolaisen takia!

Viisi. Kaikki tämä ilman minkäänlaisia seuraamuksia millekään taholle.

Kuusi. Samankaltaisessa tilanteessa olevia mummoja ei ole vain kaksi, vaan heitä on useita satoja odottamassa päätöstä oleskeluluvasta, lainmuutos toisi Suomeen jopa tuhansia huonokuntoisia mummoja, jotka kaikki olisivat oikeutettu suomalaiseen terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon.

Seitsemän. Mummojen hoitaminen ei ole ilmaista! Suomella ei ole käytössä taikaseinää, josta pursuaa rahaa. Meillä on käytössämme tietty rahamäärä, joka ehtyy sitä mukaan kun sitä käytetään. Tuhansien ulkomaalaisten mummojen tuonti Suomeen maksaisi satoja(ellei jopa tuhansia) miljoonia. Maksajana Suomen veronmaksajat.

Tämä tapahtui siis kerran 2000-luvulla Suomessa, länsimaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa.

Advertisement

Mummocaust No.1

Absurdia!

Kuvitelkaapa tilanne jossa henkilö tulee turistiviisumilla maahan ilman minkäänlaista aikomusta lähteä pois turistiviisumin oikeuttaman maassaoloajan jälkeen. Kun turistiviisumin maassaoloon oikeuttama aika päättyy, oleskelee henkilö maassa tällöin laittomasti. Nyt puhutaan siis laittomasta siirtolaisesta. Kuvitelma jatkuu, nyt tähän kuvioon on tullut mukaan laittoman siirtolaisen maassa asuvat sukulaiset, jotka majoittava ja avustava laitonta siirtolaista.. ellei laitonta niin ainakin hyvin kyseenalaista! Laiton siirtolainen hakee oleskelulupaa sitä koskaan saamatta, koska ei täytä oleskelulupaan vaadittavia kriteereitä. Laitonta siirtolaista uhkaa nyt karkoitus maasta. Seuraavaksi laiton siirtolainen hakeutuu karkoittamista turvaan kirkkoon ja kirkkohan antaa laittomalle siirtolaiselle turvapaikan.. jos ei laitonta niin ainakin hyvin hyvin kyseenalaista!

Seuraavaksi kirkko ja laittoman siirtolaisen perheenjäsenet aloittavat käsittämättömän itkun laittoman siirtolaisen maassaoleskelun puolesta ja karkoituspäätöstä vastaan. Itkuun yhtyy media, Tasavallan presidentti, pääministeri, oikeusministeri, maahanmuuttoministeri, Nobelin rauhanpalkinnon saanut entinen presidentti, jokainen ihmisoikeusjärjestö minkä vain saattaa kuvitella ja periaatteessa monen monta muuta kuten kansanedustajia ja professoreja ympäri maata. Siis itketään laittoman siirtolaisen saamaa karkoituspäätöstä vastaan. Seuraavaksi luvataan lakimuutosta, jotta laiton siirtolainen saa jäädä maahan, jolloin poliisiylijohtaja keskeyttää jo KKOn antaman lainvoimaisen karkoituspäätöksen.

Parisen kuukautta kuluu ja selviää seuraavaa. KKOn antama karkoituspäätös aiotaan saattaa päätökseen ja laittomalle siirtolaiselle annetaan kuukausi aikaa poistua maasta. Lakimuutosta ei saatu ajoissa eikä poliisiylijohtajan pallit kestänyt enään viivyttää lainvoimaisen tuomion täyttöönpanoa. Media villiintyy, kukkahattutädit itkevät, laittoman siirtolaisen vähintäänkin kyseenalaiset piilottelijat vaativat samoja oikeuksia laittomalle siirtolaiselle kuin pitkän työuran tehneelle ja ikänsä Suomessa asuneelle henkilölle. Röyhkeydellä ei ole rajoja!

Kyseinen henkilö on Eveline Fadayel. Hän on 64 vuotias Egyptin kansalainen. Ennen kuin hän saapui pari vuotta sitten Suomeen hän teki töitä opettajana, Suomessa hän ei enää ole työkykyinen vaikka ei ole edes eläkeiässä. Hän on oleskellut laittomasti maassamme lähes koko maassaoloaikansa. Jos hän saa oleskeluluvan hän on oikeutettu kaikkeen hoitoon ja sosialietuuksiin mitä Suomen kansalainenkin on. Mielestäni kyseessä on erittäin röyhkeällä tavalla suoritettu petoksen yritys.


Kuka hiljensi keskustelun maahanmuutosta?

Maahanmuutosta ei kuulemma voi keskustella.

Mitä ilmeisimmin maahanmuuttomyönteisillä tahoilla on kiistämättömän selkeitä faktoja nykyisenkaltaisen maahanmuuton puolesta, mutta he eivät uskalla esittää näitä kiistattomia tietoja, koska tamperelainen kansantaiteilija tekee nettiin törkysivuja, urjalalainen PS:n varavaltuutettu teki Facebookkiin viharyhmän ja joku satunnainen tuntematon ihminen kirjoitti nettisivulle tappolistan.

Tämä riitti siis maahanmuuttoa puoltavien tahojen hiljentämiseen. Samaan aikaan Hommafoorumilla kuitenkin keskustellaan maahanmuutosta omalla nimellä siitäkin huolimatta, että saadaan niitä tappo- ja parjausposteja omaan sähköpostiin päivittäin. Mitä jos Jussi Halla-aho olisi lopettanut Scriptasta kirjoittamisen heti ensimmäiset törkyviestit saatuaan? Jos näin olisi käynyt, ei tällä hetkellä Suomessa keskusteltaisi maahanmuutosta. Onneksi ei lopettanut.

Kukas meitä maahanmuuttokriitikoita sitten oikeen uhkailee? Jos maahanmuuttomyönteisten tahojen mukaan heitä uhkailleet ovat maahanmuuttokriitikoita, niin uhkaileeko meitä sitten maahanmuuttomyönteiset? Miksi maahanmuuttomyönteiset pyrkivät uhkailemalla hiljentämään kriittisen keskustelun? Jos kerran todisteet maahanmuuton rikastavan vaikutuksen puolesta ovat kerran niin hyviä, niin miksi uhkailla? Miksei niitä todisteita esitetä? Ai niin juu, kun heitä uhkaillaan niin eivät uskalla. Loogista, eikö?


Asenteiden kovenemisesta

Mediassa on viime aikoina puhuttu paljon asenteiden kovenemisesta. Useimmin mainittu syy tähän näyttäisi olevan lama. Tavallaan tämä on oikeansuuntainen huomio, kun rakentaja Raimolta menee työpaikka alta ja hän joutuu sosiaalihuoltokoneiston hampaisiin, siihen järjettömään paperisotaan ja byrokratiahelvettiin, tekee Raimon varmasti mieli antaa periksi. No jos nyt kuitenkin Raimo jaksaa pyöritystä ja ylimielisiä sossun ja Kelan työntekijöitä ja viimein saa tukilanttinsa, on hän tähän mennessä tehnyt seuraavat havainnot; suhteessa väestörakenteeseen näyttäisi sosiaalitoimen ja kelan asiakaskunta olevan hyvinkin etnisviritteistä, etnisviritteisillä näyttäisi olevan avustaja usein mukana ja etnisviritteistä näytettäisiin kohdeltavan eri tavalla kuin suomalaista. Tähän vielä lisätään Raimon kuulemat huhut jotka kertovat etnisviritteisten saamista huimista tuista. Raimoa varmasti rupeaa ahdistamaan kun hän vielä miettii sitä, että etnisviritteinen ei tuskin ole maksanut senttiäkään ansioveroa ja Raimo on tehnyt 20 vuotta duunia maksaen huimat määrät tätä veroa.

Osoittaisin kuitenkin vielä seuraavan seikan, jota pidän huomattavasti merkittävämpänä asenteiden kovenemisen kannalta. Kävimme perjantaina keräämässä kannattajakortteja Muutos 2011 -puoluehanketta varten Lammilla. Asenteiden kovenemisen resepti sielä näyttää olevan seuraava:

Otetaan kourallinen kaupunginhallituksen jäseniä ja päätetään vastaanottokeskuksen perustamisesta, ilman perusteellista keskustelua kantaväestön kanssa, ilman kantaväestön mielipiteen huomioonottamista ja ilman juuri minkäänlaista ennakkotiedotusta.

Päätetään yksimielisesti kaupunginhallituksessa 5000:n asukkaan kuntaan parinsadan pakolaisen ottamisesta kuntalaisten vastustuksesta huolimatta, tiedotetaan tästä kuukautta aiemmin.

Puhutaan sotaa karkuun lähteneistä sotalapsosista, mutta tuodaankin parikymppistä partasuista miehenalkua joista ainakin osa(paikallisväestön kanssa käydyn keskustelun mukaan); näpistelee paikallisista liikkeistä, käyttäytyy sopimattomasti kantaväestön naisia kohtaan, kulkee kylillä kalliit vaatteet päällä kuin kylän kuninkaat, nojailevat S-Marketin seinään päivät pitkät, tappelee paikallisten nuorten kanssa, eikä muutekaan juuri omaa kasvatusta ja käyttäytymiskoodistoa jota suomalainen kutsuisi hyväksi.

Ja näin. Omalla ylimielisellä toiminnallaan sai Hämeenlinnan kaupunginhallitus Lammilla asenteet kovenemaan. Enkä ihmettele yhtään. Loogisesti jos tämä resepti toimii Lammilla, toimii se myös muuallakin. Jokainen vastaanottokeskus joka perustetaan ilman paikkakuntalaisten hyväksyntää koventaa täten kantaväestön asenteita maahanmuuttajia kohtaan. On erittäin surullista, että kuntalaisten ja kansalaisten mielipiteistä ei välitetä pätkääkään ja vielä tälläisen asian kanssa, joka muuttaa huomattavasti väestörakennetta ja kunnan viihtyisyyttä ja ilmapiiriä.

Toivon mukaan saimme hieman helpoitettua lammilaisten kyrpiintymistä ja saivat purkaa itseänsä edes kannattajakortin kirjoittamisen ja keskustelun kautta. Näytti jopa siltä, että olivat oikein otettuja kun edes joku tuli heidän kanssaan puhumaan asioista ja oli kiinnostunut heidän mielipiteistään.


%d bloggaajaa tykkää tästä: