Kasvissyöjä, pois lautaseltani

Huh huh, kun saa taas jotkut asiat meikäläisenkin mielen symbolisesti mutrulle. Yksi tämmöinen on ruokaan liittyvät ”kiistat”. Kerrotaanpa nyt ensin, että minä syön melkein, tai oikeastaan ihan mitä vain(rajatkaamme tässä vaiheessa kirjoitus tosiaankin käsittelemään ruoka-aineita), kunhan se maistuu hyvälle. Minulle ei ole pätkääkään väliä, ajatteleeko joku minun olevan neitimäinen, kun lapan lautaselleni salaattia, tai joku toinen minun olevan barbaari, kun syön medium ++ pihviä ravintolassa.

Yhtäläisellä mielenkiinnolla suhtaudun myöskin siihen, mitä sinä sille omalle lautasellesi mätät. Mutta siinä vaiheessa lähenemme vääjäämättömästi konfliktia, kun joku toinen ihminen tulee jonkun toisen ihmisen lautaselle ja kertoo, mitä tämän pitäisi hänen mielestänsä sille laittaa ja mitä sille ei ehdottomasti pidä laittaa.

Ne perkeleen kasvissyöjät

Rajaan itse kasvissyöjät karkeasti kolmeen eri ryhmään. Ne, jotka noudattavat kasvisruokavaliota sen takia, koska heille tulee lihan syönnistä mielipahaa, eli ns. tunneperusteiset kasvissyöjät. Ne, jotka noudattavat kasvisruokavaliota, koska se sopii heidän vatsallensa, eli ns. asiaperusteiset kasvissyöjät. Ja viimeiseksi ne, jotka noudattavat kasvisruokavaliota koska se on trendikästä ja he haluavat olla trendikkäästi hyviä ihmisiä, eli ns. ideologiset kasvissyöjät.

Mikään yllä luettelemistani kasvissyöntiperusteista ei sinänsä ole mitenkään toista parempi. Ihmiset tekevät samoja asioita, eri syistä. Eri syyt voivat olla täysin yhtä perusteltuja ihmiselle itselleen, riippumatta siitä ovatko perusteet tunne-, asia- vai ideologisin argumentein saavutettuja. Tämmöisissä henkilökohtaisissa asioissa perusteiden pätevyys on täysin samantekevää, koska henkilökohtaiset asiat ovat, no, henkilökohtaisia! Tee mitä teet, sinun asiasi se on.

Mutta sitten..

Mutta sitten se kasvissyöjä rupesi määräämään mitä minun pitää syödä ja mitä minä en saa syödä. Ei riittänyt, että sille kasvissyöjälle tuli mielipahaa, kun se itse söi sitä lihaa. Sille piti myöskin tulla mielipahaa, kun minä söin sitä lihaa. Ja siinä kohdassa se teki pahan virheen. Se ylensi itse itsensä minun yläpuolelleni ja oli tietävinään paremmin, mitä minun pitäisi suuhuni laittaa. Se teki omasta henkilökohtaisesta asiastaan myöskin minun asiani. Ja sitten multa meni hermot.

Stereotyyppinen kasvissyöjä ja huonoa analogiaa

Minusta on tosi jännää(ei voisi kiinnostaa vähempää) ja kivaa(ei ole), että sinä olet tunnustuksellinen kasvissyöjä ja haluat levittää sitä ihanaa ilosanomaasi myös muillekin ihmisille. Koet mielipahaa siitä, kun joku muu syö jotain mitä sinä et suuhusi tunkisi. Samalla kuitenkin olet olevinasi niin ihanan suvaitsevainen ihminen, erilaisuus on rikkaus, voimavara. Ne jotka eivät tykkää homoista on homofoobikoita!

Sinun päähänpistojasi pitää kyllä suvaita ja katsot pahalla, jos joku ei halua katsoa telkkarista Sillä Silmällä-ohjelmaa, koska siinä on niitä homoja. Sinä sanot, että se mitä ihmiset tekevät makkarissaan ei kuulu yhtään kenellekään muulle. Mutta jumalauta sitten kun minun lautasellani on verta tirisevä pihvi, niin se on juurikin se asia mikä kuuluu juurikin sinulle!

Minä vielä jotenkin kestän sen, että sinä teet niistä omista lapsistasikin samanlaisia kasvissyöjiä, kuin itsestäsi. Onhan sinulla niiden huoltajana siihen oikeus, samoin kuin voit opettaa niille omat uskonnolliset rituaalisikin. Tosin jos olet ateisti ja perustelet lapsesi laittamisen elämänkatsomustunneille ja Prometheus-leirille sillä, että annetaan niiden hei itse vapaasti valita, niin kyllä minä sitten vähän ihmettelen sitä epäjohdonmukaisuutta mikä syntyy, kun sinä opetat niille kuitenkin sitten ne muut ideologiasi, kuten sen kasvissyönnin.

Mutta eihän se omien lastenkaan kasvattaminen riitä. Kasvissyöjän pitää päästä päättämään myöskin siitä, mitä muiden vanhempien lapsille syötetään. Kotiovelle ne eivät voi tulla, joten sitten ne vaativat kaiken maailman kasvisruokapäiviä kouluihin. Pelkkä kasvisruokavaihtoehto ei ole tarpeeksi, vaan kaikki lihatuotteet pitää yhtenä päivänä viikossa kieltää kouluissa täysin!

Pervoa!

Tiedättekö mitä. Loppujen lopuksi kasvissyönti, kuten lihansyönti tai ihan mikä tahansa muukin ruokailutottumus kuten vaikkapa karppaus, on.. noh.. miten sen nätisti sanoisi.. perversio, eli mieltymys. Täysin samoin, kuin ihmisillä on seksuaalisia mieltymyksiä, niin heillä on mieltymyksiä ihan kaikkeen muuhunkin. Pukeutumistyyliin, musiikkimakuun, karkkimakuun ja hei juuri siihen, ruokatottumuksiin!

Minun mielestäni ihmiset saavat omalla kehollaan tehdä aivan mitä haluavat. Ne on niitä yksityisasioita, mitkä eivät kuulu kenellekään muulle. Jotenkin kuitenkin vaan sitten ihmiset ajattelevat, että tuo ei saa tehä sitä ja sitä sen ja sen kanssa makkarissa, eikä tuo toinen sitten saa pistää sitä ja sitä lautaselleen. Kun kyseessä on makkaripuuha, niin sen rajoittamista esittävä ihminen saa juurikin sen kritiikin minkä ansaitseekin, mutta kun kyseessä on se soppalautanen, niin jotenkin se yhtäkkiä onkin tosi siistiä rajoittaa sitä mitä siihen soppaan laitetaan.

Tehdäänkö sopimus?

Sovitaanko hyvä kasvissyöjä, että vedä sinä sitä porkkanaa juuri niin paljon kuin haluat ja minä vedän kinkkua juurikin niin paljon, kuin itse haluan. Pysytään molemmat pois toistemme lautasilta, eikä loukkaannuta siitä, kun joku toinen ihminen tekeekin eri tavalla, kuin sinä itse tekisit. Minä tykkään lihasta, koska se maistuu hyvälle. En syö sitä sen takia, että nauttisin tuotantoeläinten huonosta kohtelusta ja kärsimyksestä. Olen juurikin yhtä vakavissani puhuessani eläinten hyvinvoinnista, kuin sinäkin.

Advertisement

Jalkaväkimiinoista luopuminen on täysin järjetöntä

Eduskunta se sitten päätti ratifioida Ottawan sopimuksen ja luopua jalkaväkimiinoista. Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka suurella typeryydellä ja vähällä järjellä tämä päätös tehtiin.

Huomioidaanpa nyt ensinnäkin muutama seikka. Hallitusohjelman mukaisesti puolustusbudjettia leikataan ensi vuonna 200 miljoonaa euroa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan koko totuus, vaan summa kasvaa toisen mokoman lisää vuoden 2009 selonteon pohjalta tehtyjen säästölinjausten takia.

Lisäksi puolustusvoimien uudistus maksaa arviolta sata miljoonaa euroa, joten Kasarmintorilla puhutaan 500 miljoonan euron säästöistä. Summa on aivan huikea, koko puolustusbudjetti vuonna 2011 oli 2,853 miljardia euroa.

Jo yksinään tämänkaltainen puolustusbudjetin leikkaaminen tulee aivan tosiasiallisesti heikentämään Suomen puolustuskykyä huomattavasti. Jos joku sanoo toisin, voitte nauraa hänelle päin naamaa ja haukkua hulluksi, minun luvallani.

Venäjä taasen aikoo kasvattaa puolustusbudjettiaan 500 miljardilla eurolla vuosina 2011–2020. Se myöskin sijoittaa erikoisjoukkoja, helikoptereita ja maahanlaskujoukkojaan Suomen rajan tuntumaan. Venäjä on täysin todellinen uhka Suomelle. Sen sotastrategia perustuu hyökkäykseen, valloittamiseen. Suomen maa-alueiden haltuunotto kuuluu siis Venäjän sotastrategiaan.

Suomella on 1313 kilometriä maarajaa Venäjän kanssa. Puolustusstrategiamme on aina pohjautunut siihen, että koko tätä rajaa ja koko Suomen maa-aluetta täytyy pystyä puolustamaan. Ja näinhän sen pitääkin olla. Kuka päättää tulevaisuudessa siitä kenen synnyin- ja asuinkunta luovutetaan viholliselle ilman taistelun taistelua?

Jalkaväkimiina on aivan ylivertainen puolustusase koko Suomen puolustamisen kannalta. Jo sen pelkän olemassaolon tiedostaminen jäytää hyökkääjän jalkaväen moraalia. Jalkaväkimiinat ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, varmatoimisia ja edullisia valmistaa ja varastoida pitkiksi ajoiksi.

Siksi puolustuksellisesti suuntautuneet, vähäisellä rahoituksella toimivat, yleensä suurta aluetta puolustavat asevelvollisuusarmeijat, kuten Suomi, ovat käyttäneet niitä kaikkialla maailmassa. Jalkaväkimiinoista luopuminen tulee aivan varmasti heikentämään puolustuskykyämme merkittävästi.

Millä perusteilla jalkaväkimiinoista sitten luovutaan? Kuulemma Afrikan hiekka-aavikoilla siviilit ja elukat astuvat niihin. En tiedä miten tämä liittyy Suomeen, koska Suomi ei kylvä jalkaväkimiinojaan Afrikan hiekka-aavikoille. Paikalliset sotaloordit kylvävät niitä sinne. Tämä peruste on yhtä pätevä kuin jos sinun asuinkuntasi päättäjät kieltäisivät uimisen kunnan järvissä, koska Turun Aurajokeen hukkuu ihmisiä.

Jalkaväkimiina on kuulemma kauhea ja moraaliton ase. Jalkaväkimiina on puolustusase, mikä siis on kohdistettu maahamme tunkeutuvaa hyökkääjää vastaan. Mielestäni maahan hyökkääminen on hyvin paljon kauheampaa ja moraalittomampaa, kuin siltä puolustautuminen. En näe myöskään mitään merkitystä sillä kuoleeko hyökkääjä miinaan, vai rynnäkkökiväärin luotiin.

Kuulemma Suomi näyttää myöskin mallia edellämainituille sotaloordeille, että näin näistä luovutaan, luopukaa tekin. Jotenkin minusta tuntuu, ettei Afrikan hiekka-aavikoiden sotaloordit välitä pätkän vertaa jostakin tuhansien kilometrien päässä olevan valtion tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. He todennäköisesti tuntevat meidät ennemminkin avokätisestä sosiaaliturvasta, kuin Ottawan sopimuksen ratifioinnista.

Yksikään siviili ei ole koskaan haavoittunut, kuollut, saati siis astunut suomalaiseen jalkaväkimiinaan. Suomalaisista miinoitteista tehdään tarkat piirustukset, joidenka perusteella ne voidaan kerätä maastosta jälkikäteen pois. Suomi siis käyttää jalkaväkimiinojaan erittäin vastuullisella tavalla. Miksei tälläisen mallin näyttäminen kelpaa?

Jalkaväkimiinat aiotaan kuulemma korvata jollain vähemmän moraalittomalla ja kauheammalla aseella. Oletteko muuten kuulleet mikä tämä ase tulee olemaan? No en ole minäkään kuullut ja vähän epäilyttää, että tuleeko sellaista olemaankaan. Ja vähän perse edellä puuhun meiningillähän tässä muutenkin mennään.

Yleensä korvaava asia on ollut jo olemassa, kun edellisestä on luovuttu. Eipä siitäkään mitään olisi tullut, jos aikoinaan analogisista tv-lähetyksistä oltaisiin luovuttu tuosta vaan ja sitten myöhemmin vasta keksitty digitaaliset lähetykset.

Jotenkin se vaan tuntuu siltä, että jalkaväkimiinoista luopuminen tehtiin vain yhden syyn takia. Kansanedustajamme voivat nyt olla hyviä ihmisiä ja moraalisäteillä hienoissa cocktailpöydissä. Enkä pidä tätä edes minään huonona arviona siitä todellisesta syystä. Toisaalta kyseessä voi myöskin olla se silkka typeryys, naivius, idiotismi.

Oli syy mikä tahansa, niin täysin järjetön se oli, mutta näin sitä ihan noin vain heikennettiin tahallisesti Suomen puolustuskykyä täysin heppoisin ja järjettömin perustein.

Kävipä kerran Arvolan pitäjässä

Kävipä kerran Arvolan pitäjässä niin, että itse Arvolan tasa-arvoisimman pirtin emäntä Anja käveli sisään Arvolan Tasa-arvoisen Talonrakennus OY:n toimiston ovesta. Anja oli nähkääs kuullut, että talonrakennus on hyväpalkkaista hommaa, toisin kuin vaikkapa vähemmän vaativammat työt kuten siivoaminen ja kokkaaminen, joita Anja oli tähän asti tehnyt Arvolan pitäjän kouluissa.

– Että niitä töitä, sanoi Arvolan tasa-arvoisimman pirtin emäntä Anja kovin tasa-arvoisesti.

– Jaa töitä, vastasi Tasa-arvoisen Talonrakennus OY:n toimitusjohtaja Arvo.

Tasa-arvoisen Talonrakennus OY:n toimitusjohtaja Arvo vilkaisi Anjaa päästä varpaisiin, tasa-arvoisesti toki. Olihan Anja riuska emäntä, mutta pärjänneekö tuo ikänsä rakennustöitä Arvolassa tehneiden miesten tahdissa, tuumi Arvo tasa-arvoisesti.

– No onhan meillä töitä, jos sinusta on vain tekijäksi, sanoi Arvo.

– En minä ihan samaan pysty mitä teidän riuskat miehet, sanoi Anja tasa-arvoisesti, mutta parhaani silti yritän, lisäsi Anja samalla hamettansa suoristaen.

– Mjoo, selvä, selvä, pääsetkös heti huomenna kuudeksi, sanoi Tasa-arvoisen Talonrakennus OY:n toimitusjohtaja Arvo leukapartaansa sivellen. Kuudelta myöskin lopetellaan, mukavasti muistaa koska aloitellaan ja lopetellaan, lisäsi Arvo tasa-arvoisesti.

– Ihan kuudeksi! Voi tokkiinsa, kirkaisi Anja. Ehkä minä kahdeksaksi pääsisin, kun olen niin aamu-uninenkin. Töitä en ole kyllä yleensä tehnyt kuin korkeintaan neljään asti, perjantaisin kolmeen, lisäsi Anja.

– Vainiin, mutisi Arvo partaansa nyt tasa-arvoisen hermostuneesti nyppien. No joskos laitettaisiin tuommoinen neljän kuukauden koeai..

– Viikon päästä minulla on neljän päivän syysloma! Keskeytti tasa-arvoisesti Anja käsiään heilutellen.

– Että syyslomakin, tuhahti nyt työtuolillansa parempaa, mutta tasa-arvoista asentoa hakeva Arvo ja jatkoi, palkkahan olisi sitten semmoiset 2000 euroa bruttona.

– Mitä, 2000 euroa!! Huusi Anja tuohtuneesti. Naapurin Ernesti saa ainakin 3000 euroa, minä kyllä tiedän, kun olen hyviä ystäviä Ernestin vaimon kanssa! Tämähän on selvää sukupuolisyrjintää! Minun on saatava 3000 euroa, kun Ernestikin saa!

– Jaha jaha, no emme me kyllä semmoisia rahoja näillä työehdoilla sinulle maksa, mutisi Arvo partaansa.

Ja niin lähti Arvolan tasa-arvoisimman pirtin emäntä Anja puuhkuen ja ovet paukkuen Arvolan Tasa-arvoisen Talonrakennus OY:n toimistosta. Minne lie Anja matkalla, kenties Arvolan Tasa-arvotoimistoa kohti, tiedä häntä. Mutta se on varmaa, että Arvolan Tasa-arvoinen Talonrakennus OY saa vielä tästä episodista kuulla kunniansa.

Onhan Arvola tasa-arvoinen pitäjä ja Anja Arvolan tasa-arvoisimman pirtin emäntä. Eihän se nyt vaan käy Arvolassa päinsä, että näin pelkästään sukupuolen takia Anjalle maksettaisiin vähemmän palkkaa, kuin naapurin Ernestille.

—

Vanha klisee siitä, että naisen euro on 80 senttiä näyttää yhä vain elävän vahvasti. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tasa-arvoasioista vastaava lakimies Anja Lahermaan mukaan vuosipalkaksi muutettuna naisen 82-prosenttinen palkka on maksettu 26.10. mennessä, eli tänään. Tämähän pitää sinäänsä paikkansa, sikäli kun naiset myöskin lopettivat työnteon tänään, mutta miehet jatkavat yhä työntekoa mm. ylitöitä tehden.

Tämä 80 senttiähän on saatu siten, että on jaettu naisten kieskitulot miesten keskituloilla ja sitten tulos on kerrottu sadalla. Tämä kaava ei kuitenkaan ota huomioon esimerkiksi miesten tekemiä ylitöitä, miesten viettämättä jääneitä lomia, miesten ja naisten jakautumista eri aloille saati miesten ja naisten jakautumista julkiselle ja yksityiselle sektorille ja muita keskituloihin vaikuttavia seikkoja, kuten matkatyötä.

Jos siis kaipaatte samansuuruisen keskitulon perään mitä miehille maksetaan niin, menkää yksityiselle sektorille töihin, valitkaa epämiellyttävämpi työympäristö, tehkää pitempiä päiviä, tehkää tylsempiä töitä, tehkää provisiotyötä tuntipalkan sijaan, tehkää työtä, joka sisältää paljon matkustelua ja tehkää vaarallista työtä.

Päätön päihdepolitiikkamme

Mikä vaivaa portugalilaisia? Ne toimivat ihan väärin. Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten, että poistamalla huumeiden käytön rangaistukset Portugalista ei olekaan tullut huumeidenkäytön vapaavaltiota, jossa huumeita saa käyttää miten huvittaa. Ihme sakkia. Tästähän huolestuneet kukkahattutädit meitä juuri varoittelevat.

Portugalin mallin ydin on aggressiivinen puuttuminen käyttöön. Huumeiden hallussapidosta kiinni jääneet ohjataan haastatteluihin. Käyttäjän tilanne arvioidaan yhdessä psykologin, sosiaalityöntekijän ja juristin kanssa, ja käyttäjä ohjataan hänelle sopivimpaan hoitoon.

Huumeidenkäyttö on uhriton rikos, vaikka huumesodat aiheuttavatkin uhreja. Huumekartelit toimivat lakien ulottumattomissa ja huumeidenkäyttäjä joutuukin huumeensa saadakseen yhteistyöhön näiden voittoja tavoittelevien raakojen rikollisorganisaatioiden kanssa. Heille ihmishenki on halpaa.

Huumausaineilla ei käytännössä ole mitään kontrollia, koska ne pääsääntöisesti ovat kiellettyjä. Laatuvaatimuksia on vaikeata asettaa ja valvoa, kun ainetta liikkuu vain pimeillä markkinoilla. Jokainen osaa varmaankin nimetä pimeästi ostettavan alkoholin vaarat. Samat vaarat koskevat huumausaineitakin, moninkertaisesti.

Kun taas käyttäjästäkin tehdään rikollinen, niin samalla lukitaan ovet riippuvaisuuden hoitamiseen. Alkoholismi kyllä tunnistetaan nykyisin sairautena, mutta riippuvaisuus johonkin kiellettyyn huumausaineeseen on rikos ja hoitona määrätään sakkoja tai linnaa, joka ajaa käyttäjän vain syvemmälle kierteeseensä.

Huumaus- ja nautintoaineita kohtaan asetetut rajoitukset täytyy olla suoraan suhteutettuna niiden aiheuttamiin yhteiskunnallisiin haittoihin, eikä esimerkiksi uskonnollisiin- tai musta tuntuu perusteisiin, saati kolmansien tahojen taloudellisen edun ajamiseen. Portugalissa käyttäjien hoitoon passittaminen oli ilmeisen suhteutettu päätös Portugalin huumeongelman ratkaisemiseksi.

Oma päihdepolitiikkamme onkin melkoisen päätöntä touhua, se kun pitkälti perustuu johonkin aivan muuhun, kuin kansakunnan hyvinvoinnin ajamiseen tai edes siihen kuuluisaan yleiseen mielipiteeseen. Esimerkiksi tupakoitsijoiden vainoamisen kanssa ollaan menty jo täysin absurdeihin mittasuhteisiin, vaikkei siitä vielä rikosta ole tehtykään. Ehkä pian tehdään.

Suomen päihdepolitiikassa onkin avattava täysin uusi sivu. Nykyisin esimerkiksi nuuskan myyntiä ja maahantuontia kohtaan asetetut rajoitukset eivät ole mitenkään perusteltuja sen aiheuttamien terveyshaittojen suhteen. Rajoitukset ovatkin siis täysin mielivaltaisia, joten kaikki nuuskaa kohtaan asetetut rajoitteet täytyisi siis avata.

Voidaan myös todeta, että sota kannabista vastaan on epäonnistunut tai epäonnistumassa. Kannabiksen maltillinen käyttö ei nykyisen tiedon perusteella aiheuta juuri minkäänlaisia yhteiskunnallisia ongelmia, mutta päinvastoin sen kasvattajien ja käyttäjien vainoaminen tälläisiä aiheuttaa. Kannabiksen käyttäjä on rikollinen, mutta uhria ei ole olemassakaan.

Kannabista koskevat hyvin paljon samanlaiset käytön aiheuttamat fysiologiset seuraukset, kuin alkoholia kohtaan, paitsi ettei kannabiksen tiedetä aiheuttavan agressiivista käyttäytymistä vaan päinvastoin. Yleensäkin ihmisellä pitää olla oikeus vaarantaa oma terveytensä jos ihminen haluaa niin tehdä, kunhan hän ei samalla vaaranna muita. Tämän vuoksi et esimerkiksi saa ajaa autoa kännissä.

Jos yhteiskunnan ajama päihdepolitiikka on suhteeton ja mielivaltainen, tai siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin silloin tosiasiat pitää myöntää ja katsoa asiaa uudesta näkökulmasta, oli se kuinka epäkorrektia tahansa.

Suomessa ylikoulutetaan tarpeettomia asioita

Muutama päivää sitten Iltalehti kertoi oppihistoriaa tutkineesta professori Anto Leikolasta, jonka mielestä nykyisin koulussa joudutaan opiskelemaan täysin tarpeettomia asioita. Leikolan mielestä hyvät kouluarvosanat eivät kerro suoraan älykkyydestä, vaan pikemminkin motivaatiosta opiskella. Olen Leikolan kanssa pitkälti samaa mieltä.

Peruskoulun tarkoitus on antaa oppilaalle tarpeellinen tietotaitopohja, jotta hänen on helppoa lähteä erikoistumaan opiskelussaan kohti haluamaansa ammattia. Samalla peruskoulutus tekee oppilaasta toimivan ja osallistuvan yhteiskuntansa jäsenen, sekä auttaa oppilaita ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja yhteiskuntaa sekä sen toimintaa.

Ensinnäkään uskonnollinen kasvatus ei kuulu peruskoulutukseen tai mihinkään valtion/kunnan tukemaan yhteiskunnan jäseneksi valmistavaan koulutukseen tai toimintaan, kuten päiväkotiin. Uskonnon opetus tulisikin korvata esimerkiksi yhteiskuntaopilla tai uskontotiedolla. Selvää on että tätä ainetta ei pidä opettaa päiväkoti-ikäiselle tai ekaluokkalaiselle, vaan sen opettaminen on aloitettava huomattavasti myöhemmin.

Lapsen vanhemmat voivat halutessaan joko itse antaa lapselleen uskonnollisen kasvatuksen, tai sitten ulkoistaa tämän jollekin yksityisrahoitteiselle uskonnolliselle päiväkodille tai koululle. Uskonnollinen kasvatus ei ole yhteiskunnan tai koululaitoksen tehtävä nykyaikaisessa länsimaisessa valtiossa.

Ruotsin opettaminen nykyisenkaltaisena pakollisena aineena on lopetettava. Ruotsin kielen opettamisella on toki vielä nykyisin tiettyjä perusteita, mutta ne eivät silti ole tarpeeksi riittäviä, jotta sitä pitäisi opettaa nykyisenkaltaisella volyymilla. Ruotsin kielen opettaminen pitäisikin muuttaa joko kokonaan valinnaiseksi, tai sitä opetettaisiin pakollisena aineena vain seitsemännellä luokalla, jonka jälkeen se siirtyy aivan normaaliksi valinnaiseksi aineeksi muiden kielten joukkoon.

Poikkeuksen valinnaisissa kielissä tekee mielestäni englanti, joka on maailmankieli ja sitä on täten perusteltua opettaa ainakin yläasteen loppuun saakka pakollisena. Periaatteessa yläasteen jälkeen oppilas on joko oppinut englantia tai sitten ei. Jos oppilas ei ole katsonut englannin kielen taitoa tarpeellisena itselleen, ei hän sitä tule enempää oppimaankaan vaikka sitä kuinka hänelle pakko-opetettaisiin jatkossa.

Englannin kielikään ei toki ole välttämätön oppiaine. Tälläkin hetkellä Suomessa on satoja tuhansia, ellei jopa miljoonia kansalaisia, jotka eivät tarvitse sitä joko ollenkaan, tai pärjäävät varsin hyvin peruskoulupohjaisella englanninkielen opetuksella.

Maantietoa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, matematiikkaa yms on tarpeellista opettaa ainakin koko yläasteen ajan, jotta kansalaiselle saataisiin ulottuville tarpeellinen tieto siitä, miten ympäröivä yhteiskunta ja fyysinen maailma toimii ja käyttäytyy. Matemaattiset- sekä taideaineet ovat toki hyödyllisiä myöskin ihmisen älykkyyden kehityksen kannalta.

Kun tämä, sekä perustietojen tarve on saavutettu niin näitäkin aineita voidaan siirtää valinnaisiksi, jotta oppilaat saisivat paremmat mahdollisuudet valita niitä aineita, joita he kokevat tarpeelliseksi oppia omaa ammattivalintaansa ja tulevaisuuttaan silmällä pitäen.

Ylikouluttaminen ilmeneekin Suomessa sinäänsä hyvinä PISA-testien lukemina, mutta samanaikaisesti suurena nuorisotyöttömyytenä. Meillä on huima määrä nuoria ihmisiä, jotka ovat täysin ylikoulutettuja vastaamaan Suomen työmarkkinoiden todelliseen kysyntään. Samanaikaisesti koulutusvaatimuksia on myöskin keinotekoisesti kasvatettu, joka on jättänyt ison osan kouluttautumattomia osaajia työnteon ulkopuolelle.

Ylikouluttaminen on siis tehnyt karhunpalveluksen koko Suomen kansalle. Jokaista kansalaista kohden on menetetty monien vuosien työpanos samanaikaisesti, kun heihin on poltettu rajallisia resurssejamme pitämällä heidät pitkään koulun penkillä, aivan turhaan.

Yhteenvetoa siis koulussa pitäisi tarjota huomattavasti enemmän valinnaisia oppiaineita! Aineita ei pidä lähteä opettamaan sillä periaatteella, että tietoja saatettaisiin ehkä mahdollisesti kerran elämän aikana tarvita, vaan pakollisuus ja opetusvolyymi on suhteutettava täysin reaalielämässä tapahtuvaan tietotaidon kysyntään.

Kokonaisuudessaan keinotekoisesti nostettuja koulutusvaatimuksia on myöskin laskettava. Ei Siwan kassa tarvitse ylioppilastutkintoa, tai vartija kolmen vuoden ammattikoulutusta. Todennäköisesti tulevaisuudessa käy toki vain päinvastoin; koulutus- ja ammattipätevyysvaatimuksia tullaan nostamaan. Kohta meillä ei mitään muuta olekaan, kuin ikuisia opiskelijoita, eikä kukaan ole enää pätevä vaikkapa siivoamaan.

Sammutetuin lyhdyin kohti NATO:a?

Suomen puolustusbudjettia aiotaan leikata 200 miljoonalla eurolla. Tämä on 10% koko puolustusbudjetista. Summa on huima ja sen saavuttamiseksi todennäköisesti useita varuskuntia joudutaan lakkauttamaan, upseeristoa irtisanomaan, kertausvuorokaudet puolittamaan ja varusmiesten metsäaamuja vähentämään huomattavasti. Nyt on myöskin puhuttu siitä, että 200 miljoonaa ei riitä vaan leikkaustarpeen määrä olisikin 400 miljoonaa.

Kumpikin tarkoittaisi Suomen puolustuskyvyn merkittävää heikentämistä. Enää koko Suomea ei välttämättä pystyttäisi puolustamaan. Onko juuri sinun synnyin- tai kotikuntasi se, joka tullaan luovuttamaan viholliselle ilman taistelun taistelua? Kuinka hyvin sotilaallakaan sitten riittää motivaatio puolustaa isojen herrojen Helsinkiä, jos sotilaan omalla rajakunnalla ei ole vallassa oleville mitään väliä.

Eräässä vanhemmassa kirjoituksessani missä vastustin puolustusbudjetin leikkausta jo totesinkin, että tämä leikkaustarve ei ole todellinen vaan sitä ohjaavat poliittiset tavoitteet. Suomea ollaan viemässä sammutetuin lyhdyin kohti NATO:a, koska Katainen on jo näin mahdollisesta kansalaisten vastustuksesta huolimatta mennyt NATO:n herroille lupaamaan.

Kataisen maine NATO:n herrojen pöydässä on paljon tärkeämpää, kuin Suomen puolustusvoimien taistelukyky. Tämä on fakta. Olisihan se nyt täysin kestämätöntä, että Katainen joutuisi mukamas perumaan lupauksensa, mikä jo alkujaankin tehtiin ilman minkäänlaista kansalaiskeskustelua Suomen kansan kanssa. Eihän nyt meille suinkaan kuulu se asia, miten me haluamme omaa maatamme puolustaa.

Se voidaanko Suomen koskemattomuus NATO:on liittymättä turvata on samantekevä tekijä tässä yhtälössä. Näin se vaan on. Tulevaisuudessa puolustusta tullaan leikkaamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän mukamas juurikin näihin säästötarpeisiin vetoamalla. Samalla kaavallahan on menty jo tähänkin asti. Puolustusvoimat on ollut leikkauslistan kärjessä joka ainoa kerta samaan aikaan, kuin esimerkiksi kehitysyhteistyörahoja on korotettu ja korotettu.

Jossakin vaiheessa olemmekin sitten sellaisessa tilanteessa, missä puolustusministerimme toteaa, että maata ei voida enää jostain ihmeen kumman syystä puolustaa, vaikka jokaisen leikkauksen kohdalla ollaan siihen mennessä vakuuteltu etteivät ne vaikuta puolustuskykyyn. Tilanteeseen ollaan ikäänkuin yhtäkkiä päädytty täysin vahingossa. Sitten onkin oikea aika ehdottaa NATO:on liittymistä.

NATO:on liittyminen tullaan myymään kansalle ainoana ratkaisuna, kun niistä jalkaväkimiinoistakin tuli silloin joskus luovuttua ja varuskuntia on jouduttu ihan pakon edessä lakkauttamaan, eikä se maanpuolustushenkikään ole enää niin korkealla, jostain ihme syystä.

Eduskunta runnoo vanhaan tuttuun ja turvalliseen suomalaiseen päätöksentekotyyliin liittymisen äänestyksessä läpi riippumatta siitä, mitä kansa tai yksittäiset näennäisesti ratkaisua vastustavat edustajat ovat siitä mieltä, onhan meillä katsokaas ryhmäkuri. Ja tämä päivä on lähempänä kuin uskottekaan.

Enemmän kuntia, kiitos

Ensimmäisenä pahoittelen etten ole ehtinyt kirjoitella, saati juuri vastailla kommenttiosioiden kommentteihin. Aloitin opiskelun Tampereella ja tällä hetkellä päivärutiineihini kuuluu 80 minuuttia junamatkustusta, 20 minuuttia bussilla matkustusta ja noin tunnin verran odottelua asemalla. Lisäksi tietenkin itse koulutus. Tämä on vienyt oman veronsa saatavillani olevasta ajasta, sekä vireydestäni, mutta kaippa tämä pikkuhiljaa tästä. Sitten itse asiaan.

Eduskunnassa käydään kiivasta keskustelua siitä, onko kuntauudistus hyvä vai huono asia. Ehtipä Katainen jo kertoakin, että uudistus tullaan tekemään, ihan sama mitä kukakin sanoo. Lähes jokainen edustaja näyttäisi argumentoivan joko sen puolesta, tai vastaan pelkästään kuntatalouden tai palvelujen turvaamisen perusteella. Lähes vuoron perään jokainen siis unohtaa sen päällimmäisen seikan miksi Suomessa oli itsenäistymisen ensiaskeleilla 532 kuntaa. Siksi, koska Suomessa oli 532 selkeästi toisistaan erotettavissa olevaa aluetta.

Toki Suomi ei ole alueellisesti se sama, mitä se oli sata vuotta sitten. Taajamat ovat laajentuneet, kylät ovat yhdistyneet ja uusia asuinalueita on rakennettu roppakaupalla. Joskus kuntaliitokset ovat siis olleet ihan paikallaan ja toisinaan taas sitten kuntien hajoaminen pienemmiksi on ollut tarpeellista. Miksi tämä Suomen jakautuminen erinäisiin toisistaan erotettavissa oleviin alueisiin on sitten niin tärkeä huomio? Kansanvallan takia.

Jokaisella asuinalueella asuu oma väestönsä. Jokaisen asuinalueen väestön on pystyttävä vaikuttamaan oman asuinalueensa kehitykseen. Suomessa tämä on hoidettu kuntajärjestelmällä. Mitä pienempi kunta, sitä paremmat mahdollisuudet sen asukkailla on vaikuttaa kunnallisvaaleissa valittavien valtuutettujen kautta. Tämä järjestelmä on erityisen tärkeä kansanvallan jonkinasteisen toteutumisen kannalta. Suurissa kunnissa oman asuinalueen kehitykseen vaikuttaminen on hyvin vaikeata, joskus jopa mahdotonta.

Otetaanpa vaikkapa esimerkkeinä Lammi ja Hämeenlinna. Lammi on entinen Suomen kunta ja vuonna 2009 tehdyn kuntaliitoksen jälkeen osa Hämeenlinnan kaupunkia. Ennen kunnan lakkauttamista kunnassa oli 5 530 asukasta ja siis tietenkin oma kunnanvaltuustonsa, joka teki päätökset alueen kehityksestä. Hämeenlinnassa taasen oli ennen liitosta 66 131 asukasta. Mitä luulette, että kävi entisen Lammin alueen asukkaiden mahdollisuudelle päättää oman asuinalueensa kehityksestä yhdistymisen jälkeen?

No eihän siinä hyvin käynyt, eikä tulevaisuuskaan näytä ruusuiselta. Käytännössä entinen Lammin alueen kehitys on nyt täysin entisen Hämeenlinnan alueen asukkaiden kätösissä. Ja yhtä vähän niillä Hämeenlinnan joillakin asuinalueiden asukkaillakin on mahdollisuuksia vaikuttaa siihen oman asuinalueensa kehitykseen. Suurissa kunnissa kansanvalta luisuu kunnan- tai kaupunginvaltuuston jäsenten käsiin ja sieltä hallitukselle. Loppujen lopuksi suuren alueen kehityksestä päättääkin kunnan- tai kaupunginjohtaja.

Suuri asukasmäärä vesittää myöskin kokonaan kuntalain suoman kunnallisen neuvoa-antavan kansanäänestyksen ajatuksen. Spekuloidaanpa vaikka, että Hämeenlinnan kaupunki päättääkin perustaa entiselle Lammin alueelle kaatopaikan. Siinä missä ideaa vastustavaa kansanäänestysaloitetta varten entisessä Lammissa riitti kolmisen sataa nimeä, niin Hämeenlinnan suurkunnan osana nimiä pitääkin kerätä kolmisen tuhatta. Käytännössä nimi tarvitaan siis jokaiselta äänioikeutetulta lammilaiselta. Noh jatketaan spekulaatiota. Hämeenlinnan kaupunki toteuttaa äänestyksen. Lammin 3 000 ääntä saa vastaansa Hämeenlinnan 40 000 ääntä. Miten luulette äänestyksessä käyvän?

Kaiken kaikkiaan kuntauudistus siis tietää todella huonoja aikoja kansanvallalle, eivätkä meidän kansanedustajamme edes välitä. Heitä kiinnostaa kuntaliitoksista saadut säästöt ja vielä siinä määrin, että kansanvaltaa ollaan laimentamassa pakolla. Asia pitäisi ratkaista aivan toisella tavalla, kuten esimerkiksi talous ja palveluliitoilla. Näin kuntien asukkaat säilyttävät itsemääräämisoikeutensa ja kuntakenttää voidaan huoletta pirstaloida juurikin niin paljon, mikä on tarpeellista, jotta kansanvalta toteutuisi tasavertaisesti kaikkialla.

Jääkiekkoa ja humalahakuista juomista

Tässä on nyt muutamaan otteeseen uutisoitu siitä, kuinka Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen haluaa laittaa kaljahanat kiinni lätkämatseissa tai olutta halutaan lähteä laimentamaan. Kokkosen huolenaiheena on se, kun Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden ja ajatelkaapa tätä, ihmiset joivat silloin alkoholia! Ilmeisesti myöskin alkoholi aiheuttaa Kokkosen mielestä liikaa kustannuksia yhteiskunnallemme. Oluen ja siiderin laimentamista taas ehdottaa peruspalveluministerimme Maria Guzenina-Richardson(SDP). Hän on ennen kaikkea huolissaan lasten ja nuorten juomavalinnoista. Noh tehdäänpä nyt sitten lyhyt katsaus nuorison alkoholinkäyttöön Suomessa.

Peruspalveluministerimme tietää kertoa, että nuorten alkoholinkulutuksesta yli puolet on olutta ja siideriä. Ilmeisesti siis hän on katsellut samanlaisia tilastoraportteja, kuin meikäläinen katsoo juuri nyt tätä kirjoittaessani. Näistä selviää esimerkiksi se, että juurikin oluen ja siiderin juomisen suosio on laskenut reilusti sekä tytöillä ja pojilla. Vuonna 1999 poikien suosikkijuomista 51% oli olutta ja 42% siideriä. Vuonna 2007 poikien vastaavat luvut olivat taas 43% ja 22%. Tyttöjen vastaavat luvut samalta aikajaksolta ovat olut 34% -> 33% ja siideri 59% -> 38%. Väkevien alkoholijuomien osalta luvut ovat pojilla 44% -> 29% ja tytöillä 41% -> 32%.

Minusta on melkosen hyvä asia, että tytöillä siideri ja pojilla olut ovat ohittaneet väkevien juomien suosion reilusti. Myös viinin suosio on laskenut huimasti näihin kahteen selkeään suosikkijuomaan verrattuna molemmilla ryhmillä. Kyseinen taulukko kertoo meille myöskin sen, että kaikkien alkoholijuomien suosio on laskenut jonkin verran. Ainoana poikkeuksena salakuljetettu väkevä viina, jonka suosio on tyttöjen kohdalla noussut kahdesta prosentista neljään prosenttiin. Pistää ainakin meikäläisen miettimään miten kävisi väkevien suosion verrattuna siideriin ja olueen, jos näitä kahta ruvettaisiin laimentamaan. Tämän asian miettimiseen myös arvon ministerin kannattaisi viettää useampi täyspitkä työpäivä.

Nuorten raittius näyttää olevan kasvussa pienen 90-luvun notkahduksen jälkeen. Oikeastaan 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen kohdalla raittius on pysynyt viimeisen 30 vuoden aikana lähes samoissa lukemissa viime vuosien kasvuun saakka. Suurinta vaihtelua on esiintynyt 16-vuotiaiden raittiudessa. Vertaillaan vaikka kolmea ajankohtaa keskenään. 16-vuotiasta pojista vuonna 1977 noin 47% oli raittiita. Vuonna 1999 taas noin 36% ja vuonna 2007 noin 65%. Tyttöjen vastaavat lukemat olivat vuonna 1977 noin 44%, vuonna 1999 noin 31% ja vuonna 2007 noin 55%. Voidaankin siis sanoa, että tuo 90-luvun aikana tapahtunut notkahdus on taittunut ja lähtenyt nousuun ja jokaisessa ikäluokassa on tällä hetkellä enemmän raittiita nuoria, kuin koko muuna 30 vuotisena tarkastelujaksona.

Sama ilmiö näkyy käänteisenä alkoholin käytössä. Pojilla vain 18-vuotiaiden alkoholin käyttö on 90-luvun hypyn jälkeen nyt yleisempää kuin vuonna 1977. Tytöillä käyttö on taas kasvanut vuodesta 1977 sekä 18- että 16-vuotiaiden ryhmissä vuoteen 2007 verrattuna. Kuitenkin muuten tyttöjen alkoholin käyttö on laskenut tuon 90-luvulla nähtävän hypyn jälkeen. Kokonaisuudessa siis tälläkin saralla ollaan menossa varsin hyvään suuntaan. Puolestaan humalahakuinen juominen on taas kasvanut. Näyttäisi siltä, että nykyinen taso on saavutettu jo vuosien 1985, 1987, 1989 ja 1991 aikana. Vuonna 1995 nuorison humalahakuisessa juomisessa on tapahtunut selkeä kymmenisen prosentin notkahdus, mutta määrät ovat palanneet nykyisiksi muutaman vuoden aikana. Onkin peräti mielenkiintoista spekuloida onko vuonna 1995 voitetulla ensimmäisellä jääkiekon maailmanmestaruudella ollut tekemistä tämän asian kanssa.

Koko väestön käsittävissä tilastoissa alkoholin käyttö on kasvanut vuoden 1968 lukuihin verrattuna roimasti, mutta vuoden 1976 ja 1984 lukuihin verrattuna taas sitten kasvu on ollut muutaman prosenttiyksikön luokkaa, joskin naisilla selvästi suuremmissa määrin. Käytetään taas kolmea tarkasteluvuotta. Vähintään kerran viikossa alkoholia käytti koko ikäryhmän miehistä vuonna 1976 noin 51%, vuonna 1992 noin 59% ja vuonna 2000 noin 56%. Naisten vastaavat luvut ovat vuonna 1976 noin 24%, vuonna 1992 noin 35% ja vuonna 2000 noin 35%. Todella humalassa vähintään kerran kuukaudessa miehistä oli vuonna 1984 noin 26%, vuonna 1992 noin 27% ja vuonna 2000 noin 29%. Naisten vastaavat luvut ovat vuonna 1984 noin 4%, vuonna 1992 noin 8% ja vuonna 2000 noin 8%.

Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa vuosina 1965–2008 on kasvanut tasaisesti sitten vuoden 1974 jolloin se oli noin 8,5 sataprosenttista alkoholilitraa asukasta kohden ja vuonna 2008 noin 11,5% sataprosenttista alkoholilitraa. Suurin kasvu on tapahtunut ehdottomasti vuosien 1965 ja 1974 välillä, jolloin kulutus pomppasi noin kolmesta litrasta tuonne edellä mainittuun noin 8,5 litraan.

Euroopan muihin maihin verrattuna Suomen nuoriso ei ole mikään kummajainen alkoholinkäytöllään. 15–16-vuotiaista koululaisista 15% ei ollut käyttänyt alkoholia koskaan ja 23% ei ollut käyttänyt alkoholia kuluneen vuoden aikana. Suomea enemmän raittiita nuoria oli vain Portugalissa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa. Kaikkien näiden maiden vähittäismyynnin ja anniskelun ikärajat poikkeavat toisistaan, esimerkiksi Islannissa vähittäismyynti ja anniskeluraja kaikille juomille on 20 vuotta, mutta Portugalissa kaikkia alkoholijuomia taas vähittäismyydään ja anniskellaan jo 16 vuotta täyttäneille. Suomen anniskelurajat ovat yhteneväisiä muiden Euroopan maiden kanssa, mutta sen vähittäismyyntirajat ovat hieman tiukemmat juurikin 20 vuoden ikärajalla väkevien myynnissä.

15–16-vuotiaista koululaisista taas 19% kertoi olleensa humalassa ennen 14 ikävuottaan. Tämä oli selkeästi Euroopan kärkipäästä, vain Viro, Tanska, Englanti, Latvia ja Slovakia ylsivät Suomea suurempiin lukemiin. Kuitenkin väkeviä juoneiden osuus kyseisestä ryhmästä oli neljänneksi alhaisin koko Euroopasta, viiniä juoneiden osuus viidenneksi alhaisin, limuviinaa juoneiden osuus kuudenneksi alhaisin ja olutta juoneiden osuus neljänneksi alhaisin. Alkoholia viimeisten 30 päivän aikana käyttäneiden 15-16-vuotiaiden osuudet muihin Euroopan maihin verrattuina olivat kolmanneksi alhaisimmat, mutta humalassa viimeisten 30 päivän aikana olleiden osuudet taas neljänneksi suurimmat.

Kokonaisuudessaan alkoholi aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain noin 670–900 miljoonan euron kustannukset, joista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon osuus on lähes puolet. Alkoholista saatavat verotulot ovat olleet noin miljardin euron luokkaa sitten vuoden 2003 tuontirajoitusten poiston ja veron laskun. Alkoholi siis tuottanee valtion kassaan muutaman sata miljoonaa euroa vuodessa.

Näyttäisi siltä, että nuorison alkoholinkulutus ja -käyttö Suomessa on varsin maltillista muihin Euroopan maihin verrattuna, joskin hieman enemmän humalahakuisempaa. Hyviä puolia myöskin ovat nimen omaan se, että nuoriso juo juurikin olutta ja siideriä, eikä esimerkiksi väkeviä niin kuin vielä aikaisempina vuosikymmeninä. Lisäksi nuorisoraittius on kasvussa, mikä tarkoittaa suoraan alkoholin kokonaiskäytön vähentymistä tulevinakin vuosina, toivottavasti.

Ainoat asiat mitkä tämän kehityksen voisivat estää ovat esimerkiksi oluen ja siiderin laimentaminen, jolloin nuoret, niin kuin kaikki muutkin ikäryhmät siirtyisivät väkevimpiin juomiin. Tämän lisäksi selkeästi 90-luvun lama vaikutti alkoholinkäyttöön sitä lisäten. Toivoisinkin nykyiseltä hallitukselta Suomen kannalta oikeasti vastuullista talouspolitiikkaa tämänkin asian takia.

Kun demokratia kuoli

En tiedä tarkalleen ottaen milloin ja miten se tapahtui, koska olen seurannut maamme poliittista kulttuuria vasta muutaman vuoden ajan. Jotkut sanoivat, että se kuoli jo 70-luvulla, joidenkin mielestä se tapahtui vuonna 1994 kun Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin. Se mikä on varmaa on, että se on kuollut tai ainakaan mitään elonmerkkejä se ei enää näytä. Viimeisimmät vaalit vahvistavat havainnon ja todennäköisesti tänä vaalikautena hyväksyttävä perustuslain uudistus on viimeinen naula sen arkkuun. Kun Suomesta tulee EU-osavaltio, niin ei meillä ole enää mitään valtaa päättää omista asioistamme.

Suomessa ei ole demokratiaa. Demokratia tarkoittaa kansan valtaa. Edustuksellisessa demokratiassa tämä tarkoittaa sitä, että kansa valitsee edustajansa ja edustajat toimisivat kansan antaman mandaatin voimalla maansa hyväksi vaalilupaustensa mukaisesti. Näin teoriassa. Suomessa edustuksellinen demokratia toimii siihen asti, kun äänet on laskettu. Tämän jälkeen edustajien mielipiteillä ja kannoilla ei ole merkitystä, vaikka kansa on nimen omaan valinnut edustajansa näiden takia. Tällöin vallan ottaa puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministerin puolueen johto.

Eivät äänestäjät äänestä ehdokkaita sen takia, että he toimisivat vaalilupaustensa vastaisesti. Takin kääntäminen ei ole mitään vastuun ottamista, vaan se on valehtelua, petosta. Jos jokaisen edustajan selkäranka vääntyy aina oman puolueen tai suurimman puolueen johdon vaatimuksiin, niin yhtä lailla voisimme valita edustajamme täysin arvalla. Esimerkiksi edustajistamme 135 vastasi vaalikoneisiin, että Suomen ei kuulu jatkossa tukea ahdinkoon joutuneita EU-maita, mutta Portugalin äänestyksen tulos oli lähes tarkalleen päinvastainen: jaa-ääniä kertyi 137.

Nyt hyvin moni onkin totaalisen pettynyt demokratiamme toimintaan tai toimimattomuuteen. Suomalainen demokratia näyttäisi olevan teatteria ja eduskuntatalo on sen päänäyttämö. Neljä vuotta jaksoimme odottaa, että pääsisimme vaikuttamaan maamme suuntaan, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunutkaan. Sama vanha politiikka jatkaa nyt siis kulkuaan, jaksaako kansa odottaa taas neljää vuotta? Neljään vuoteen meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Neljän vuoden ajan valta ei ole kansalla, vaan suurimman puolueen johdolla. Neljän vuoden päästä meillä on taas muutama viikko, ehkä kuukausi aikaa leikkiä että me voimme vaikuttaa. Savua ja peilejä.

Miten kansa voi vaikuttaa maamme asioihin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi saada ääntänsä kuuluviin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi vaikuttaa seuraavissa vaaleissa? Ei mitenkään. Vaalilupaukset eivät sido mihinkään, takkinsa voi kääntää samana päivänä, kun äänestyspaikkojen ovet sulkeutuvat, eikä kukaan voi tehdä tälle mitään, eikä seuraamuksia ole. Ainakaan siis seuraavaan neljään vuoteen. Neljä vuotta on pitkä aika äänestäjän kuluttajan suojan toteutumiseen. Aivan liian pitkä aika ja lopulta mitään todellisia vaikutusmahdollisuuksia ei edes ole. Kuka kehtaa kutsua tätä demokratiaksi?

Älyllisen epärehellisyyden akrobatiaa

Perussuomalaiset julkaisivat noin viikko sitten julkilausuman rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan. Oli täysin odotettavissa heti kun luin julkilausuman, ettei yksikään suvaitseva taho tulisi allekirjoittamaan Perussuomalaisten tekstiä, koska persut vastustivat julkilausumassa kaikkea syrjintää. Suvaitsevat tahot taas eivät vastusta kaikkea syrjintää, vaan ne jopa edistävät sitä silloin kun kyse on heidän lemmikkivähemmistöistään.

Noh. Muutama päivä siinä meni, kun suvikset heräilivät ymmärtämään mistä tekstissä on kyse. Tästä seurasikin sitten blogistia kovin huvittavia aivopieruja, jossa mm. erilaisten suvaitsevaisten tahojen puolesta kummasteltiin seuraavaa.

Nils Torvalds (RKP),varapuheenjohtaja

Vaatimus siitä, että kaikkia pitää kohdella samalla tavalla, on vähän ongelmallinen, sillä silloin meidän sosiaalipolitiikkamme menee kokonaan uusiksi. Niin kauan kuin Suomi on ollut sivistysvaltio, me olemme harrastaneet mittavastikin positiivista diskriminaatiota.

Vanha sanonta, että jokaisella on oikeus asua sillan alla, on siinä mielessä hyvin symmetrinen, mutta se ei vastaa siihen todelliseen elämänhaasteeseen, mitä meidän eteemme kuitenkin tulee.

Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry,
toiminnanjohtaja

Hyvä, että he ovat alkaneet keskuudessaan keskustella näistä syrjintäasioista, koska ne ovat vakavia asioita ja niitä esiintyy. Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. Aina pitää osata arvioida myös tiettyjä taustatekijöitä ja nämä perusaspektit puuttuvat tästä, mutta oikein hyvä avaus tälle keskustelulle.

Vaatimus kaikkien samanlaisesta kohtelusta on siis ongelmallinen tai ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei kuitenkaan ole yhdenvertaisuutta. Näin siis niiden suusta, jotka suitsuttavat omaa suvaitsevaisuuttaan ja vaativat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden perään.

Monet suvaitsevat tahot ovat myöskin niputtaneet yhteen työttömät, vanhukset, köyhät, sotaveteraanit, vammaiset, ulkomaalaiset tai vaikkapa suomenruotsalaiset ja kertovat julkilausuman asettavan nämä kyseiset ryhmät vähempiarvoiseen asemaan, vähän niin kuin natsitkin tekivät. On hyvin vaikeata edes kuvitella, miten tälläiseen johtopäätökseen on päästy. Se vaatii kyllä semmoista älyllisen epärehellisyyden akrobatiaa, että blogisti itse ei siihen kykene.

Katsotaanpa nyt sitten. Perussuomalaisten julkilausumasta.

Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.

Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia.

Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.

Kyse on siis etnisestä taustasta, kielestä, kulttuurista, uskonnosta tai vastaavasta seikasta johtuvan syrjinnän tuomitsemisesta. Ensinnäkään missään ei siis vedetä yhtäläisyysviivoja esimerkiksi ihmisen luonnollisen ikääntymisprosessin kanssa, jonka jokainen ihminen tulee läpikäymään täysin riippumatta siitä, onko hän muslimi, ruotsinkielinen tai poliitikko.

Sotaveteraanit ja vammaiset taas menevät kategoriaan, joissa ihmisryhmällä on jokin normaalia ruumiintoimintaa vaikeuttava vamma, synnynnäinen tai ulkoa-aiheutettu. Toistetaanpa siis, ihminen voi olla sotaveteraani tai vammainen täysin riippumatta siitä, onko hän muslimi, ruotsinkielinen tai poliitikko. Suvaitsevaiset tahot vetävät nyt siis yhtäläisyysmerkkejä sen kanssa, että ulkomaalainen, kuten vaikkapa somali olisi rinnastettavissa vammaiseen, vanhukseen tai lapseen. Tämä kertoo mielestäni enemmän suvaitsevaisten ajatuksenjuoksusta, kuin perussuomalaisten.

Sitten viimeiseksi otetaan nämä yhteiskunnan vähäosaiset, köyhät, sekä rikkaat. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, mitkä eivät ole ominaisuuksia. Ne ovat taloudellisia tiloja, johon taas jälleen kerran kuka tahansa voi joutua, tai päästä täysin riippumatta siitä, onko hän muslimi, ruotsinkielinen tai poliitikko. Tässäkään tapauksessa siis kyse ei ole etniseen taustaan, kieleen, poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon, kulttuuriin tai vastaavaan rinnastettavista seikoista.

Viimeiseksi otetaan sitten esille se asia, että perussuomalaisten julkilausumaa on kritisoitu myöskin siitä, ettei se ole yhtenäinen YK:n ihmisoikeusjulistuksen kanssa, minkä persut ovat muuten allekirjoittaneet jo viime vuosikymmenellä ja että RKP:n kyhäämä erityisoikeuksia vaativa rasismia vastustava julkilausuma olisi parempi, jolloin persujen julkilausumaa ei siis ole tarvetta allekirjoittaa. Miksi kenenkään oli siis tarve allekirjoittaa RKP:n julkilausuma, kun kerran YK:n paljon parempi ihmisoikeusjulistus oli jo kaikilta allekirjoitettu?

Tässä muuten vielä ote siitä YK:n ihmisoikeusjulistuksesta, joka siis ei ole yhtenäinen persujen julistuksen kanssa.

2 artikla.

1. Jokainen sopimusvaltio sitoutuu kunnioittamaan ja takaamaan jokaiselle alueellaan olevalle ja oikeuspiiriinsä kuuluvalle yksilölle tässä yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet ilman minkäänlaista rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.

Katsos vaan. Kyllähän se nyt vaan näyttäisi siltä, että hyvin nuo sopivat yhteen.