Aihearkisto: Sitä sun tätä

Mummocaust No.2 ja loppuyhteenveto

Tapahtui kerran 2000-luvulla Suomessa, länsimaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa.

81 vuotias aivohalvauksen takia liikuntakyvyttömäksi jäänyt venäläismummo Irina Antonovan tuotiin vierailuviisumilla yli kaksi vuotta sitten Suomeen. Antonovalle haettiin oleskelulupaa huonoon terveydentilaansa vedoten. KHO eväsi oleskeluluvan ja antoi käännytyspäätöksen joka on ollut voimassa jo yli puolitoista vuotta. Antonova on siis oleskellut maassa laittomasti lokakuusta 2008 lähtien, mutta käännytystä ei ole täyteenpantu muun muassa siksi, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero käveli KHOn lainvoimaisen päätöksen ylitse ja keskeytti käännytyksen.

Minun silmiini tilanne näyttää tältä: Maahan on tuotu petoksella laiton siirtolainen, joka on hakenut oleskelulupaa vaikkei täytä siihen vaadittuja edellytyksiä. Laitonta siirtolaista on suojeltu ja autettu, jottei lainvoimaista käännytyspäätöstä oltaisi saatu toteutettua, jonka jälkeen Suomen ylin poliisivirkamies kävelee Suomen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ylitse keskeyttämällä käännytysprosessin.

Mitä tulee Antonovaan ja häntä piilotteleviin sukulaisiin, on heidän käytöksensä erittäin röyhkeää ja petollista. Antonova on tuotu petoksella Suomeen, jotta hän saisi ilmaista hoitoa heikkenevään terveydentilaansa oleskeluluvan saatuaan. Kyseessä on petos ja petoksella saadun taloudellisen hyödyn tavoittelun yritys.

Mummocausteissa ei ole kysymys vain kahdesta herttaisesta mummosta joita paha poliisisetä vainoaa ja haluaa ajaa pois maasta, vaan tässä on kyse monesta eri asiasta. Ensinnäkin siitä, miten petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista pitäisi kohdella. Nyt annetaan singnaali, että Suomeen saa tulla notkumaan laittomasti jos keksii tarpeeksi hyvän nyyhkytarinan, eikä tällöin ole huolta karkoituksesta. Thaimaalaiset hierojat kyllä saadaan potkittua maasta pois alle kahdessakymmenessä tunnissa, joten kyllä homma pelaa jos tahtoa on.

Toiseksikin, miten röyhkeästi monet tahot saavat käyttäytyä suomalaista virkakoneistoa kohtaan, esimerkiksi egyptiläismummon tapauksessa kirkko, joka suojelee karkoitettavaa petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista ja hänen sukulaisiaan, jotka A: suojelevat ja piilottelevat petoksella maahan tullutta laitonta siirtolaista ja B: vaativat petoksella maahan tulleelle laittomalle siirtolaiselle samoja oikeuksia, kuin koko ikänsä Suomessa asuneelle ja töitä tehneelle henkilölle.

Kolme. Mikä on reaktio median ja usean sellaisen tahon suunnasta, jonka pitäisi ajaa ja suojella suomalaisten etuja( esimerkiksi kansanedustajat)? Media itkee mummodraamaa ja kansanedustajat kirjoittavat nyyhkykirjeitä itkevälle medialle. Puolustellaan siis petoksella Suomeen tuotuja laittomia siirtolaisia ja heidän rikostovereitaan!

Neljä. Suomen ylin poliisivirkamies kävelee Suomen ylimmän lainkäyttökoneiston lainvoimaisen päätöksen ylitse kahden petoksella maahan tulleen laittoman siirtolaisen takia!

Viisi. Kaikki tämä ilman minkäänlaisia seuraamuksia millekään taholle.

Kuusi. Samankaltaisessa tilanteessa olevia mummoja ei ole vain kaksi, vaan heitä on useita satoja odottamassa päätöstä oleskeluluvasta, lainmuutos toisi Suomeen jopa tuhansia huonokuntoisia mummoja, jotka kaikki olisivat oikeutettu suomalaiseen terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon.

Seitsemän. Mummojen hoitaminen ei ole ilmaista! Suomella ei ole käytössä taikaseinää, josta pursuaa rahaa. Meillä on käytössämme tietty rahamäärä, joka ehtyy sitä mukaan kun sitä käytetään. Tuhansien ulkomaalaisten mummojen tuonti Suomeen maksaisi satoja(ellei jopa tuhansia) miljoonia. Maksajana Suomen veronmaksajat.

Tämä tapahtui siis kerran 2000-luvulla Suomessa, länsimaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa.


Mummocaust No.1

Absurdia!

Kuvitelkaapa tilanne jossa henkilö tulee turistiviisumilla maahan ilman minkäänlaista aikomusta lähteä pois turistiviisumin oikeuttaman maassaoloajan jälkeen. Kun turistiviisumin maassaoloon oikeuttama aika päättyy, oleskelee henkilö maassa tällöin laittomasti. Nyt puhutaan siis laittomasta siirtolaisesta. Kuvitelma jatkuu, nyt tähän kuvioon on tullut mukaan laittoman siirtolaisen maassa asuvat sukulaiset, jotka majoittava ja avustava laitonta siirtolaista.. ellei laitonta niin ainakin hyvin kyseenalaista! Laiton siirtolainen hakee oleskelulupaa sitä koskaan saamatta, koska ei täytä oleskelulupaan vaadittavia kriteereitä. Laitonta siirtolaista uhkaa nyt karkoitus maasta. Seuraavaksi laiton siirtolainen hakeutuu karkoittamista turvaan kirkkoon ja kirkkohan antaa laittomalle siirtolaiselle turvapaikan.. jos ei laitonta niin ainakin hyvin hyvin kyseenalaista!

Seuraavaksi kirkko ja laittoman siirtolaisen perheenjäsenet aloittavat käsittämättömän itkun laittoman siirtolaisen maassaoleskelun puolesta ja karkoituspäätöstä vastaan. Itkuun yhtyy media, Tasavallan presidentti, pääministeri, oikeusministeri, maahanmuuttoministeri, Nobelin rauhanpalkinnon saanut entinen presidentti, jokainen ihmisoikeusjärjestö minkä vain saattaa kuvitella ja periaatteessa monen monta muuta kuten kansanedustajia ja professoreja ympäri maata. Siis itketään laittoman siirtolaisen saamaa karkoituspäätöstä vastaan. Seuraavaksi luvataan lakimuutosta, jotta laiton siirtolainen saa jäädä maahan, jolloin poliisiylijohtaja keskeyttää jo KKOn antaman lainvoimaisen karkoituspäätöksen.

Parisen kuukautta kuluu ja selviää seuraavaa. KKOn antama karkoituspäätös aiotaan saattaa päätökseen ja laittomalle siirtolaiselle annetaan kuukausi aikaa poistua maasta. Lakimuutosta ei saatu ajoissa eikä poliisiylijohtajan pallit kestänyt enään viivyttää lainvoimaisen tuomion täyttöönpanoa. Media villiintyy, kukkahattutädit itkevät, laittoman siirtolaisen vähintäänkin kyseenalaiset piilottelijat vaativat samoja oikeuksia laittomalle siirtolaiselle kuin pitkän työuran tehneelle ja ikänsä Suomessa asuneelle henkilölle. Röyhkeydellä ei ole rajoja!

Kyseinen henkilö on Eveline Fadayel. Hän on 64 vuotias Egyptin kansalainen. Ennen kuin hän saapui pari vuotta sitten Suomeen hän teki töitä opettajana, Suomessa hän ei enää ole työkykyinen vaikka ei ole edes eläkeiässä. Hän on oleskellut laittomasti maassamme lähes koko maassaoloaikansa. Jos hän saa oleskeluluvan hän on oikeutettu kaikkeen hoitoon ja sosialietuuksiin mitä Suomen kansalainenkin on. Mielestäni kyseessä on erittäin röyhkeällä tavalla suoritettu petoksen yritys.


Alussa olivat vieraskirja, 20 netsiä ja Jussi

Alussa olivat vieraskirja, 20 netsiä(1)(2)(3) ja Jussi. Mutta ne olivat hyvin ahkeria netsejä ne 20 netsiä. Ensin ne 20 netsiä kirjoittelivat kaikilla Suomen nettipalstoilla. Kirjoittelivat ahkerasti ja uutterasti. Uutterasti kirjoittelivat. Ja varsinkin ahkerasti. Ne kirjoittelivat siitä, mitä mieltä he olivat Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Sitten ne 20 netsiä perustivat keskustelupalstan. Ja sille keskustelupalstalle rekisteröityi ensimmäisen kuukauden aikana yli 900 nimimerkkiä. Pirun uutteria ja ahkeria olivat katsos ne 20 netsiä. Siellä tekivät monenkymmentä nimimerkkiä netsiä kohden ja keskustelivat keskenään eri nimimerkeillä. Ahkerasti ja uutterasti. Pian ne 20 netsiä niillä monillakymmenillä nimimerkeillä ahkeroituivat vielä enemmän, ja uutterasti rupesivat myös vastailemaan medioiden gallupeihin. Ne vastasivat niin ahkerasti ja uutterasti, että saivat medioiden gallupit vääränlaisiksi! Sellaisiksi, miten ne olisivat vääränlaisia gallupin tekijöiden mielestä. Ihan väärin. Vääränlaisia tuloksia saatiin, koska ahkeria olivat ne 20 netsiä.

Ne 20 netsiä keskustelivat, ahkerasti ja uutterasti, keskustelupalstallaan keskustelivat. Keskustelivat muillakin keskustelupalstoilla. Keskustelivat medioiden kommenttiosioilla. Keskustelivat Essoissa ja Shelleissä, työmailla ja toimistoissa, keskustelivat baareissa ja ravintoloissa ja torilla ja kadullakin keskustelivat. Näes uutteria olivat ne 20 netsiä. Ja varsinkin ahkeria.

Sitten ne 20 netsiä rupesivat dominoimaan keskustelua. Koska kovin ahkeria olivat ne 20 netsiä. Ne 20 netsiä myös uhkasivat sillä ahkeralla ja uutteralla keskustelulla lapsia, jyrkensivät suomalaisten asenteita maahanmuuttoa kohtaan sillä keskustelullaan ja myös puoluejohtajien asenteita. Myöskin hyvin vaarallista oli se keskustelu, varsinkin kun nyt ne ahkerat 20 netsiä olivat ottaneet vallan myös mediassa. Ne 20 netsiä dominoivat keskustelua ja ottivat median vallan suoraan sen instanssin nenän edestä joka hallitsee näitä medioita. Kovin olivat ahkeria ja uutteria ne 20 netsiä.

Niin vaarallistakin se keskustelu oli, että sitä varten ruvettiin tekemään lakia! Että se vaarallinen keskustelu saataisiin loppumaan. Kun lapsiakin se vaaransi ja asenteita muutti. Oli niin vaarallista se keskustelu, että sananvapauskin saisi toisten mielestä sen sitä keskustelua rajoittavan lain edestä väistyä. Tehtiin jopa ilmiantonappuloitakin, jotta sitä vaarallista keskustelua voitaisiin paremmin tarkkailla. Niiden 20 netsin ahkeraa ja uutteraa hyvin vaarallista keskustelua.

Ja semmoinen oli se 20 netsin tarina.


%d bloggaajaa tykkää tästä: