Minusta

Olen nuori, politiikasta kiinnostunut mies Hämeestä. Mielestäni Suomi on hyvä maa elää ja suomalaiset ovat yksi maailman parhaista kansoista. Olen Muutos 2011 -puolueen rivijäsen ja aktiivi.

Viimeksi olen työskennellyt kiinteistönhoito/huolto -alalla. Olen työskennellyt 15 vuotiaasta asti erilaisissa tehtävissä, kuten metallimiehenä, vahtimestarina, piirinvartijana, tuotannonjärjestelijänä, siivoojana ja kattoasentajana. Nuoruudessani olin isosena monella seurakunnan leirillä, muun muassa rippileireillä ja lastenleireillä. Suoritin varusmiespalveluksen Riihimäen Viestirykmentissä sotilaspoliisina. Tällä hetkellä opiskelen maarakennuskoneen kuljettajaksi JAKK Tampereen aikuiskoulutuslinjalla.

Vapaa-aikanani olen joko kotona, hoidan puolueen asioita, kirjoitan tätä blogia, käyn poliittista keskustelua, sekä kuuntelen musiikkia ja laitan ruokaa, tai sitten vietän aikaani ystävieni kanssa olutta siemaillen saunan lauteilla, puistoissa tai kuppiloissa. Joskus tulee myös pelattua pokeria, biljardia tai käytyä keilaamassa. Säiden salliessa aloitan yleensä pyöräilyharrastukseni ja pyrin yleensäkin pitämään yleiskunnostani huolta.

Kannatan suoraa demokratiaa ja suomalaisten edun ajamista. Suora demokratia täytyy saattaa osaksi suomalaista päätöksentekokulttuuria, jotta suomalaiset itse saavat päättää mahdollisimman monipuolisesti ja paljon omista asioistaan.

Harrastan liikuntaa, musiikin kuuntelemista ja poliittista toimintaa. Nuorempana olin mukana monen vuoden ajan Parolan koulun musiikkiteatterissa ja kaikenlaisissa esiintymisissä ympäri kaupunkia ja kuntaa, mainitaanko nyt vaikka pari kaupungin juhannusta Hämeenlinnassa ja näytelmä Parolannummen varuskunta-alueella.

Uskonnollista vakaumusta minulla ei ole.

veli.karimies@gmail.com
0449574443

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: