Avainsana-arkisto: äänestäjät

Kun demokratia kuoli

En tiedä tarkalleen ottaen milloin ja miten se tapahtui, koska olen seurannut maamme poliittista kulttuuria vasta muutaman vuoden ajan. Jotkut sanoivat, että se kuoli jo 70-luvulla, joidenkin mielestä se tapahtui vuonna 1994 kun Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin. Se mikä on varmaa on, että se on kuollut tai ainakaan mitään elonmerkkejä se ei enää näytä. Viimeisimmät vaalit vahvistavat havainnon ja todennäköisesti tänä vaalikautena hyväksyttävä perustuslain uudistus on viimeinen naula sen arkkuun. Kun Suomesta tulee EU-osavaltio, niin ei meillä ole enää mitään valtaa päättää omista asioistamme.

Suomessa ei ole demokratiaa. Demokratia tarkoittaa kansan valtaa. Edustuksellisessa demokratiassa tämä tarkoittaa sitä, että kansa valitsee edustajansa ja edustajat toimisivat kansan antaman mandaatin voimalla maansa hyväksi vaalilupaustensa mukaisesti. Näin teoriassa. Suomessa edustuksellinen demokratia toimii siihen asti, kun äänet on laskettu. Tämän jälkeen edustajien mielipiteillä ja kannoilla ei ole merkitystä, vaikka kansa on nimen omaan valinnut edustajansa näiden takia. Tällöin vallan ottaa puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministerin puolueen johto.

Eivät äänestäjät äänestä ehdokkaita sen takia, että he toimisivat vaalilupaustensa vastaisesti. Takin kääntäminen ei ole mitään vastuun ottamista, vaan se on valehtelua, petosta. Jos jokaisen edustajan selkäranka vääntyy aina oman puolueen tai suurimman puolueen johdon vaatimuksiin, niin yhtä lailla voisimme valita edustajamme täysin arvalla. Esimerkiksi edustajistamme 135 vastasi vaalikoneisiin, että Suomen ei kuulu jatkossa tukea ahdinkoon joutuneita EU-maita, mutta Portugalin äänestyksen tulos oli lähes tarkalleen päinvastainen: jaa-ääniä kertyi 137.

Nyt hyvin moni onkin totaalisen pettynyt demokratiamme toimintaan tai toimimattomuuteen. Suomalainen demokratia näyttäisi olevan teatteria ja eduskuntatalo on sen päänäyttämö. Neljä vuotta jaksoimme odottaa, että pääsisimme vaikuttamaan maamme suuntaan, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunutkaan. Sama vanha politiikka jatkaa nyt siis kulkuaan, jaksaako kansa odottaa taas neljää vuotta? Neljään vuoteen meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Neljän vuoden ajan valta ei ole kansalla, vaan suurimman puolueen johdolla. Neljän vuoden päästä meillä on taas muutama viikko, ehkä kuukausi aikaa leikkiä että me voimme vaikuttaa. Savua ja peilejä.

Miten kansa voi vaikuttaa maamme asioihin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi saada ääntänsä kuuluviin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi vaikuttaa seuraavissa vaaleissa? Ei mitenkään. Vaalilupaukset eivät sido mihinkään, takkinsa voi kääntää samana päivänä, kun äänestyspaikkojen ovet sulkeutuvat, eikä kukaan voi tehdä tälle mitään, eikä seuraamuksia ole. Ainakaan siis seuraavaan neljään vuoteen. Neljä vuotta on pitkä aika äänestäjän kuluttajan suojan toteutumiseen. Aivan liian pitkä aika ja lopulta mitään todellisia vaikutusmahdollisuuksia ei edes ole. Kuka kehtaa kutsua tätä demokratiaksi?


Natsikin oli kasvissyöjä

Näin vaalien välittömässä läheisyydessä hiljalleen rattaidensa pyörimisnopeuden vauhtian nirskuen lisännyt propagandakoneisto, jota myöskin Suomen mediaksi kutsutaan, on pikkuhiljaa päässyt jo täyteen vauhtiin. Sadat sinisilmäiset monikulttuurisuutta ylistävät poliitikot ja tuhannet ammattitaidottomat toimittajat kauhistelevat vuoron perään perussuomalaisten kannatuslukemien nousuja ja kaikki likaiset, sekä valheelliset temput on jo tähän mennessä otettu käyttöön.

Täytyyhän ummehtuneet impivaaralaisuutta löyhkäävät maahanmuuttokriitikot pysäyttää keinolla millä hyvänsä, mitkä tarkoitus pyhittää. Ja lokakampanja on mitä ilmeisimmin tuottanut suvaitsevaisessa lammaslaumassa halutunkaltaista tulosta.

Vaalien jälkeisenä maanantaina sosiaalisessa mediassa alkoi käsittämätön itkupotkuraivari persujen voiton johdosta. Useiden lähteiden mukaan pääosin akateemisista nuorista naisista koostuva joukko on tähän mennessä uhannut esimerkiksi muuttaa pois maasta ja haukkunut perussuomalaisten äänestäjät junteiksi, rasisteksi, idiooteiksi, ksenofoobeiksi, sirkuspelleiksi, natseiksi, pubiruusuiksi, kaljaveikoiksi, ahdasmielisiksi ja moneksi muuksi.

Harvemmin mikään kansanryhmä Suomessa on joutunut tälläisen vihanpurkauksen kohteeksi ja viha sekä halveksunta tulee vielä taholta, joka kutsuu itseänsä suvaitsevaistoksi. Eikö tuo lapsellinen itkuvirsi yhtään hävetä? Jos jotakin Suomessa pitäisi suvaita, niin vaalien demokraattista äänestystulosta. Sinänsä purkaus ei tule yllätyksenä, koska katson juuri näiden kympin tyttöjen, suvaitsevien ihmisten, ajatusmaailman olevan kaikista lähimpänä natsi-ideologiaa.

Suvaitsevaisto kokee ajattelevansa ”oikein”, olevansa parempia ihmisiä ja päteviä määrittelemään miten muiden ihmisten pitäisi ajatella ja toimia. ”Väärin” ajattelijoita leimataan, eristetään ja vainotaan. Faktoilla ei ole merkitystä, vaan sillä tunteella mihin suvaitsevaisen ajatusmaailma perustuu. On ”oikein” leimata kokonainen ”väärin” ajatteleva ryhmä ihmisiä, kunhan sen tekee ihminen, joka itse ajattelee ”oikein”.

Ultimaattisena huipentumana tälle toimii mielestäni Vihreä-liike. Vihreät kannattavat muun muassa sensuuria, sananvapauden rajoittamista, toisinajattelijoiden rankaisemista mielivaltaisesti, kontrollin lisäämistä, säätelyä, valvontaa ja pyrkivät yleisesti siis juurikin määrittelemään miten muiden ihmisten pitäisi ajatella ja toimia.

Perussuomalaisten menestystä on pyritty selittämään mitä omituisimmilla syillä. Toisaalla kerrotaan sen johtuvan persujen äijäkulttuurista ja toisaalla taas Timo Soinista. Ehkäpä se sitten johtuu äijäkulttuurista, joka on toki mielestäni monin verroin parempi, kuin ämmäkulttuuri. Toisaalta taas media on toitottanut pitkin vuoden alkua, että Soinia ei voi äänestää muualla, kuin Uudellamaalla, joten tuloksen perusteleminen Soinilla on älyllistä epärehellisyyttä.

Mistä se menestys sitten johtuu? Pelkkä nukkuvien herääminen ei selitä nousua, mutta kun katson puolueiden kannatusten muutosta, niin vastaus on täysin selvä. Kaikki muut menettivät kannatustaan, vain perussuomalaiset lisäsivät sitä. Hyvät vanhat puolueet te itse olette syypäitä perussuomalaisten nousulle. Teidän politiikkanne ei toimi. Teidän ajamanne asiat eivät houkuttele äänestäjiä. Teidän rehellisyytenne ja uskottavuutenne möyrii pohjamudissa. Syyttäkää siis itseänne.

Yksi plus yksi. Nämä samat ihmiset, jotka ovat ennen kelvanneet esimerkiksi Kokoomusta tai Vihreitä äänestäneinä suvaitsevaisille kavereiksi, ovat nyt muuttuneet ihmishirviöiksi, kun kehtasivatkin äänestää väärää puoluetta.

Mikä ihme teihin fiksuihin ihmisiin on oikein mennyt!


%d bloggaajaa tykkää tästä: