Kirjoitin vähän aikaa sitten lyhyen katsauksen suoran demokratian historiasta. Pyrin kyseisellä kirjoituksella valoittamaan hieman miksi suora demokratia päätettiin valita Sveitsin päätöksentekomalliksi edustuksellisen demokratian sijasta ja miksi muut Euroopan maat päätyivät edustukselliseen demokratiaan. Kannattaa ehdottomasti lukaista tuo kirjoitus ensin, jos sitä ei ole vielä lukenut ja sitten jatkaa tällä kirjoituksella.
Suora demokratia toimii siten, että eduskunnan on järjestettävä sitova kansanäänestys kaikista merkittävistä kansaa koskettavista asioista. Lisäksi kansalla on aloite-oikeus sitovien kansanäänestysten järjestämisestä. Jotta aloite menisi läpi ja kansanäänestys järjestetään, täytyy äänestettävän asian olla perustuslain mukainen ja sitä varten pitää kerätä tietty määrä nimiä. Muutos 2011 on ehdottanut tarvittavan tavallisesta laista 35 000 ja perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisestä sopimuksesta 43 000 nimeä. Lisäksi suoralla demokratialla voidaan valita avainasemissa olevat virkamiehet, kuten ministerit.
Sen lisäksi sitovia kansanäänestyksiä järjestetään kunnallistasolla kaikista sellaisista asioista, joita varten kerätään 5%:tin verran äänioikeutettujen kuntalaisten nimiä, sekä niistä asioista jotka ovat kunnallisella tasolla merkittäviä. Nämä kuntatasolla järjestettävät kansanäänestykset ovat myöskin yksi suoran demokratian tärkeimmistä ominaisuuksista, eli päätösvallan tuominen mahdollisimman lähelle sitä, ketä kyseinen päätös koskettaa. Kuntatason äänestys ei voi olla Suomen lakien vastainen.
Suora demokratia on ylivoimainen päätöksentekomalli
Pelkkään edustukselliseen demokratiaan verrattuna suora demokratia on absoluuttisen ylivoimainen keino toteuttaa demokratiaa. Ensinnäkin suora demokratia toimii edustuksellisen demokratian vahtikoirana. Tämä tarkoittaa sitä, että eduskunnan on pysyttävä ajan tasalla tärkeistä asioista ja toteutettava päätöksentekoa kansan tuntojen mukaan, koska muuten jos eduskunta ei näin tee niin sen hallintokausi jää hyvin hyvin lyhyeksi suoran demokratian hajoittaessa epäpätevän eduskunnan.
Toiseksikin suora demokratia on ylivertainen juuri nykyaikana, koska suora demokratia noudattaa täsmällisesti kansan tahtoa alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Nykyaikana yhteiskunta saattaa 10 vuodessa muuttua enemmän, kuin edellisen 100 vuoden aikana. Pelkkä edustuksellinen demokratia on täysin vanhentunut päätöksentekomalli, koska päättäjät eivät näytä muuttavan vanhentuneita ajatusmallejaan edes monien kymmenien vuosien aikana, kun taas yhteiskunta on voinut tänä aikana käydä läpi suuriakin mullistuksia. Päättäjät ovat vieraantuneet kansasta. Suora demokratia tuo demokratian nykyaikaan.
Kolmanneksi suora demokratia on korruptoimatonta. Viittä miljoonaa kansalaista on mahdoton lahjoa. Nyky-Suomessa asiat päätetään kabineteissa suljettujen ovien takana ja tämän jälkeen ne esitellään edustusryhmille jotka käytännössä pakotetaan äänestämään jo valmiiksi päätetyn asian puolesta ryhmäkurin voimin, tosin jotkut rohkeat uskaltavat jopa jättää kokonaan äänestämättä. Suora demokratia palauttaa vallan sille kenelle se kuuluu, eli kansalle. Eduskunta on kansan palveluksessa ja sen pitää totella kansan tahtoa, eikä päinvastoin niin kuin nyt. Eduskunta on Suomen kansalaisten edunvalvontakoneisto, ei hallintokoneisto.
Suoran demokratian saaminen Suomeen on siis hyvin ajankohtaista nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja kansalaisista vieraantuneiden korruptoituneiden päättäjien takia. Se on tärkeää myös siksi, että pian päätöksentekokoneiston uudistus ei ole poliittisin keinoin enää mahdollista tai se on hyvin vaikeata. Suomea viedään kovaa vauhtia kohti EU:n liittovaltiota ja pois päin itsenäisestä kansakunnasta, joka tekee päätöksensä itse.
Haluatteko te, että teidän lapsenne elävät liittovaltio-Suomessa, jonka kansalla ei ole juuri omaa sanaa sanottavana omista asioistaan, vai että he elävät itsenäisessä maassa, jossa kansalla on kaikki valta? Päätöksenteon aika on nyt.