Avainsana-arkisto: Kokoomus

Kokoomusedustaja haluaisi torpata vastustajiensa politiikan lainsäädännöllä

Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen kertoo Suomenmaa-lehden kirjoituksessa, että tällä vaalikaudella eduskunnassa tulisi säätää laki, joka torppaisi eduskuntavaaleissa sellaisten henkilöiden ehdokkuuden, joilla on tuomio päällä tai joita epäillään rikoksesta. Nykyisin ehdokkuuden estäminen kuuluu puolueiden omaan harkintaan.

Tähän pitäisi saada ryhtiliikettä. Nytkin eduskuntaan valittujen joukossa on sellaisia henkilöitä, joilla on oikeusjuttu vireillä. Se on eri juttu, jos jollain on nuoruuden hairahduksia 10-20 vuoden takaa. Se ei liene este ehdokkuudelle, Tolvanen sanoo.

Blogisti ihmettelee kovasti mitä kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin. Epäilen vahvasti, että kyseisen uudistuksen tarkoitus olisi mahdollistaa käytäntö, jossa eräät tahot voisivat rikosilmoituksia tehtailemalla torpata vastatahojensa poliitikkojen ehdokkuudet.

Tähän mietintään kun vielä lisätään se, miten korkeassa lainkäytön asemassa viimeisen neljän vuoden aikana eri poliittisten suuntausten esittäjiä on kohdeltu. Nopeasti tilanne voisi näyttää siltä, että lainkäyttäjän omaan viiteryhmään kuuluvien mielipiteiden esittäjien rikostutkinnat saatettaisiin loppuun ennätysvauhtia, kun taas päinvastaisia mielipiteitä esittävien henkilöiden rikostutkinnat venyisivät suhteettoman pitkäksi.

Jos kyseinen laki olisi jo ollut voimassa, niin esimerkiksi Helsingin vaalipiiristä Jussi Halla-aho ei olisi todennäköisesti voinut asettua ehdolle ja näin mitä ilmeisemmin olisi käynyt myöskin Hämeen vaalipiirissä James Hirvisaarelle. Blogisti ei epäile hetkeäkään, etteikö persuja vastustavat tahot olisi tarvittaessa saaneet aikaiseksi rikosilmoituksia vaikka jokaisesta persujen ehdokkaasta. Tällöin myöskin poliisin resursseja olisi rasitettu juuri sopivasti, jotta tutkinnan venymistä voitaisiin tosiaankin selitellä rikosilmoitusryöpyllä.

Teoreettisesti tämä kyseinen uudistus voisi myöskin lukita lainsäädännön. Koska kaikista nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevista poliitikoista voitaisii tehdä rikosilmoitus, niin näiden poliitikkojen ehdokkuudet voitaisiin torpata, jolloin eduskuntaan ei saataisi maahanmuuttopolitiikkaan muutoksia ajavia edustajia. Tällöin maahanmuuttopolitiikka olisi käytännössä lukittu.

Sama koskisi toki esimerkiksi sitä, jos piratismia tai kannabiksen laillistamista edistävät poliittiset mielipiteet tai toiminta tehtäisiin laittomaksi, niin tällöin mikään uudistuksia ajava puolue, kuten esimerkiksi Piraattipuolue, ei voisi toimia. Teoriassa tälläisiä lakeja ei tosin edes tarvittaisi, koska ainahan ehdokkaasta voisi tehdä rikosilmoituksen vaikkapa laittoman verkkolataamisen perusteella.

Eli mikä se Tolvasen ajatus tälläisen uudistuksen takana nyt sitten on? Foliohattuinen puoleni minusta sanoo, että juuri tälläistä yllä kuvailtua käytäntöä tässä haettaisiin, koska Tolvanen ei esimerkiksi esitä uudistukselle mitään perusteita. Jätetään nyt kuitenkin pieni varaus, että kansanedustaja Tolvanen hakisi sittenkin uudistuksella jotakin blogistille toistaiseksi hyvin epäselväksi jäänyttä asiaa ja Tolvanen ei ole vain ajatellut uudistuksesta aiheutuvia seuraamuksia loppuun asti.


Portugali – mikä ihmeen kynnyskysymys?

Välittömästi vaalien jälkeen lehdet ympäri Suomea rupesivat spekuloimaan, kuinka persut joutuisivat kääntämään takkinsa Portugalin avun takia. Lehdistöltä jäi toki huomaamatta, että näin joutuisi tekemään myöskin SDP, josta ilmeisesti tahattomasti tai tyhmyyttä kyseinen kynnyskysymys ja takinkääntökohahdus johtuikin. Katsokaas kun tällä hetkellä kolmesta suuresta vain yksi, eli Kokoomus, kannattaa Portugalin auttamista.

Eli toisin sanoen, jos Portugalin paketista tulisi todellisesti kynnyskysymys, niin Kokoomus joutuisi kokoamaan hallituksen niiden puolueiden kanssa, jotka tätä pakettia kannattavat. Nämä puolueet ovat Kokoomuksen lisäksi Keskusta, Vihreät ja RKP. Siis edelliset hallituspuolueet. Näiden yhteenlaskettu paikkamäärä eduskunnassa olisi 99/200. Tämä hallitus ei saisi edes puolta kaikista paikoista, joten se hajoaisi jo ennen syntymäänsä.

Tämän jälkeen hallitusneuvottelut aloittaisi SDP, joka todennäköisimmin ottaisi Perussuomalaiset heti kättelyssä kaverikseen. Seuraavaksi sitten ruvettaisiin kyselemään niiltä Kokoomuksen sediltä ja tädeiltä, että mitenkä muuten teillä tuo kanta olikaan tuohon Portugalin avustukseen? Ilman Kokoomusta ei se vahva kyllä sitten tämäkään jengi olisi. 101/200 paikkaa tulisi kaikille pakettia vastustaville puolueille, eli persujen ja demareiden lisäksi KD:lle ja Vasemmistoliitolle.

Kysytäänpä siis. Mikä ihmeen kynnyskysymys? Kyllä se nyt vaan näyttäisi siltä, että juuri Kokoomus joutuu kääntämään takkinsa ja hyppimään Perussuomalaisten, että SDP:n pillin mukaan. Yhdessä nämä kolme puoluetta saisivat 125/200 paikkaa, joka riittäisi semivahvan hallituksen muodostamiseen. On vaikea sanoa, mitä muita puolueita hallitukseen vielä tulisi, jos tulisi. Epäilen että esimerkiksi Vasemmistoliitto voisi mahtua sinne, mikä sopii allekirjoittaneelle, tavallaan.

Tukipaketti tullaan siis mitä todennäköisimmin kaatamaan. Pienen varauksen toki jätän sille, että SDP tai Perussuomalaiset tosiaankin kääntäisivät takkinsa, mutta ainakin näin eduskuntapaikkamatemaattisesti, se olisi todella typerä veto. Lisäksi se olisi todella typerä veto seuraavia kunnallisvaaleja 2012 ja eduskuntavaaleja 2015 silmällä pitäen. On vaikeata kuvitella, että kumpikaan näistä puolueista tekisi moista poliittista itsemurhaa.

Kaikista parhaiten asiasta toki puolueet selviäisivät, jos Portugalin avusta järjestettäisiin sitova kansanäänestys. Näin kaikki puolueet voisivat pestä kätensä paketista päättämisestä, antaa vallan kerrankin kansalle ja näin myöskin näyttää oikeasti demokratiaa ajavilta puolueilta. Tämä olisi win-win tilanne sekä puolueille, että kansalle. Että mitenkä on, puolueet, rupeeko se suora demokratia näyttämään houkuttelevalta sieltä eduskunnastakin käsin?


Oulun raju vaalimellakka – Nyt vittu oikeesti!

Länsi-Hollannissa, Alphen aan den Rijnin kaupungin Ridderhofin kauppakeskuksessa on tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa noin 25-vuotias automaattiaseella varustautunut mies on avannut tulen väkijoukkoon tappaen viisi ja haavoittaen noin kymmentä ihmistä, joista ainakin neljää erittäin vakavasti, viittä keskivaikeasti ja vähintään kahta lievästi. Lopuksi mies on ampunut itsensä.

Ammuskelu on luonnollisesti synnyttänyt kauppakeskuksessa paniikkia ja kaaosta ja ihmiset ovat pelänneet, että ampujalla olisi ollut kumppaneita. Nyt kauppakeskus on eristetty. Ampumisen syystä ei ole tietoa. Alphen aan den Rijn sijaitsee noin 20 kilometriä Hollannin pääkaupungista Amsterdamista lounaaseen.

Tämä järkyttävä uutinen ei luonnollisestikaan ole ollut tämän päivän ykkösuutinen Iltalehdelle, Iltasanomille tai MTV3:lle. Kokoomuksen vaaliteltalla Oulun kävelykatu Rotuaarilla on nähkääs ollut jonkinlaista pientä kädenvääntöä. Iltalehti uutisoi välittömästi tapahtuman jälkeen sen olleen ”raju mellakka” ja Iltasanomat kertoo välikohtauksen olleen ”raju kähinä”. Myös MTV3 ja Kaleva on uutisoinut tästä ”hyökkäyksestä(1)(2)”.

Ilmeisesti lähteenään Iltalehti, Iltasanomat ja MTV3 on käyttänyt Kalevan uutista, mutta vain MTV3 on jaksanut mainita tämän ”hyökkäyksen” takana olleen tahon. ”Hyökkääjät” olivat Suomen Vastarinta-liikkeen aktiiveja. Iltalehti ja Iltasanomat ovat ilmeisen tarkoituksellisesti jättäneet tämän seikan mainitsematta, jolloin useilla(kuten IL:n) keskustelupalstoilla tapaus onkin liitetty suoraan perussuomalaisiin, mikä on todennäköisesti ollut IL:n ja IS:n tavoite.

Joka tapauksessa kaikki nämä lehdet ovat liioitelleet tapahtunutta huomattavasti. Kokoomuksen vaaliteltan lähistöllä ollut Muutoksen Oulun vaalipiirin ehdokas Lauri Pekkarinen kommentoi tapausta seuraavasti:

”Raju mellakka” on hieno kuvaus tapahtumasta. Olin tuossa aika vieressä enkä huomannut mitään ihmeellistä tapahtuvan ennenkuin poliisit kurvasivat siihen ja paketoivat yhden tyypin ja veivät sen autoon.

Eikä muuten ole itse ”hyökkäyksen” kohteeksi joutuneen Oulun kokoomuksen piiritoimiston kunnallissihteerin Jaakko Salovaarankaan kommentit tapahtuneesta kovin mairittelevia median uutisointiin verrattuna.

Olin ottanut kuvia Facebookiin ehdokkaistamme Rotuaarilla. Miehet luulivat, että he olivat tallentuneet kuviin. He halusivat nähdä muistikortilla olevat kuvat. Olin juuri silloin puhelimessa ja pyysin heitä odottamaan. Sitten yksi miehistä tarttui minua takinrintamuksesta, mutta ei lyönyt.

Takistani irtosi nappi ja kahvikuppi putosi lattialle. Siinä olivat ainoat vahingot.

No mikä tässä nyt sitten kismittää?

Iltalehdelle, Iltasanomille sekä MTV3:lle tämä on etusivun juttu ja tuo Hollannin ammuskelu tulee vasta kakkosena! Kaikki näköjään kelpaa meidän paskalehdistöllemme, jotta saisivat edes etäisesti yhdistettyä perussuomalaiset johonkin torilla tapahtuneeseen napin irtoamiseen tai kahvikupin kaatumiseen.

Inhimillinen kärsimys ja kuolonuhrit tulevat vasta kakkosena.

Paskamedia on paska


Mihin menet Suomi-neito?

Minua huolestuttaa.

Mihin meitä oikein ollaan viemässä. Mitä siellä määränpäässä on. Kukaan ei oikein tiedä mihin suuntaan me olemme menossa ja mitä sinne mentäessä tulee vastaan. Meitä ollaan viemässä jonnekin sellaisten tahojen toimesta, joille tärkeätä näyttää olevan se että juuri he pääsevät määräämään sen suunnan ja vauhdin, kuin että heitä oikeastaan kiinnostaisi mitä siellä määränpäässä on ja mitä meille siellä oikein tapahtuu.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään suunnitteilla olevasta peruskoulu-uudistuksesta. Tämä uudistus on valtava. Uudistus tulee koskemaan joka ikistä peruskoulua nyt tai tulevaisuudessa käyvää suomalaista. Uudistus olisi merkittävämpi kuin ulkomaalaislain uudistus, se tulisi maksamaan enemmän kuin paskalaki ja se kirjaimellisesti tulisi muokkaamaan tulevia sukupolviamme. Siksi onkin merkillistä kuinka vähän uudistuksesta on keskusteltu ja kuinka vähän tietoa siitä on saatavilla.

Onko peruskoulu rikki? Tarvitseeko peruskoulu korjata?

Peruskoulu-uudistus toisi yhden uuden oppiaineen, etiikan. Sen tavoitteena olisi vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen ja eri katsomusryhmille yhteisten arvostusten pohdintaa Yksilö, yritys ja yhteiskunta -oppiainekokonaisuudessa. Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä että oppilaille opetetaan suvaitsevaisuutta, monikulttuurisuutta ja eri etnisyyksien arvostamista? Onko kyseessä aivopesuaine, jota pyritään opettamaan jokaiselle tulevalle suomalaiselle? Googletin tuon oppiainekokonaisuuden nimen ja ensimmäinen haku toi työministeriön julkaisun ”Monimuotoisuus – Yksilön, yrityksen ja yhteiskunnan etu”. Tuskimpa tuo ainakaan isänmaallisuuden ja suomalaisuuden opettamista tarkoittaa.

Kieliohjelma ja valinnaisia

Uudistus toisi myös uuden kieliohjelman, jonka keskeisinä tavoitteina ovat yhteiskunnan kielivarannon rikastaminen, kielten opiskelun monipuolistaminen ja varhentaminen sekä kansalliskielten aseman turvaaminen. Käytännössä uudistus tarkoittaa seuraavaa.
– Kakkosluokkalaisille pakollinen toinen kieli. Vaihtoehtoina on tarjottava kolmea eri kieltä, joista pelkästään ruotsia olisi tarjottava jokaiselle.
– Kolmannen kielen opiskelua on tarjottava viimeistään viidennellä luokalla.
– Viimeistään kuudennella luokalla kaikkien pitää aloittaa ruotsin kielen opiskelu.

Se näyttää juuri silti mitä se on.

Uudistus toisi myös lisää valinnaisuutta oppilaille. Minun näkökulmastani valinnaisuuden lisääminen olisi hyvä asia ainakin yläasteella. Ala-asteen valinnaisista en osaa juuri sanoa mitään. Olisin kuitenkin hyvin varovainen ala-asteelaisten valinnaisuuksien lisäämisen kanssa. Asiaan pitäisi perehtyä huolella.. puhummehan me nyt tulevista sukupolvista jotka määräävät Suomen tulevaisuun. Vaikka minä itsekin ehdotan valinnaisuuksien lisäämistä ylä-asteella, niin en siltikään suhtaudu edes omaan ehdotukseeni kritiikittömästi. Jos osoittautuu että valinnaisuuden lisääminen on huono asia, niin silloin niitä ei pidä tietenkään lisätä.

Edes eduskunnassa uudistusta ei puolustella

Pari kolme viikkoa sitten eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelun perusopetuksen tavoitteista. Uudistusta ajavan työryhmän esitys syntyi ristiriitaisin tuloksin. Työryhmä lausui esityksestä poikkeuksellisen monta risteävää mielipidettä. Ei siis mikään ihme, että eduskunta kävi kiivasta keskustelua asiasta. Ainut esityksen puolustaja oli työryhmän asettanut opetusministeri Virkkunen ja hänen puolueensa Kokoomus. Sanoipa ministeri Virkkunen jopa, että uudistus viedään läpi tällä hallituskaudella, vaikka väkisin.

Jotenkin tämä on suorastaan paistanut läpi viime aikoina päätöksenteossa. Lapsipornolain, lex Nokian, lex Braxin, paskalain, aselain, ulkomaalaislain ja nyt lex Soininvaaran kanssa aivan sama juttu. Laki on susi, työryhmän tunnelmat ovat ristiriitaisia, kukaan ei tiedä mitä päätöksestä seuraa eikä ketään kiinnosta kysyä niiltä tahoilta jotka asioista tietäisivät ja joita tehdyt päätökset koskettaisivat. Uudistukset on vain saatava runnottua läpi, vaikka väkisin! Oman oikeassaolemisen tarpeen takia ollaan valmiita uhraamaan sananvapaus, perustuslaki, turvallisuus, opiskelijat ja jopa omat lapset.

Mihin vittuun olet menossa Suomi-neito.


%d bloggaajaa tykkää tästä: