Avainsana-arkisto: kuljettaja

Faktaa rattijuopoista – Merja Kyllönen kuulolla!

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että uusi liikenneministerimme Merja Kyllönen (vas) haluasi laskea autoilijoiden promillerajan 0,2:een 0,5:stä. Jutussa ei kerrota miksi liikenneministerimme haluaa laskea promillerajaa, mutta blogisti epäilee että takana on tietämättömyys rattijuopumuksesta sekä sen syistä että vaaroista. Tätä kirjoitusta voitaneen kai pitää jonkinlaisena avoimena kirjeenä liikenneministerillemme, joten olehan Kyllönen kuulolla! Tiedot perustuvat Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Rikollisuustilanne 2009 -raporttiin, VALT:n vuosiraporttiin 2008, VALT:n tutkimukseen alkoholionnettomuuksista 1999-2008 sekä VALT:n ennakkotietoihin alkoholionnettomuuksista 2010. Osa tekstistä on lainattu suoraan lähdemateriaalista.

Poliisin tietoon tuli noin 23 200 rattijuopumusta vuonna 2009. Poliisin arvion mukaan puhallutuksia suoritetaan nykyisin noin 1,5–2 miljoonaa kertaa vuodessa. Tämän tiedon valossa rattijuopumuksia olisi ollut 11–15 tuhatta puhallutusta kohti vuonna 2009. 53% poliisin tietoon tulleista rattijuopumuksista ylitti 1,2 promillen rajan, eli törkeitä rattijuopumuksia oli 12 260 kappaletta ja alle 1,2 promillen rattijuopumuksia oli 10 943. Vuonna 2009 tehdyssä koko maan kattavassa ratsiatutkimuksessa rattijuoppoja oli 0,14 prosenttia 108 872 tarkastetusta ajoneuvon kuljettajasta (eli yksi noin 700 kuljettajasta). Rattijuopumukseen syyllistyneiden osuus on pysynyt samalla tasolla (0,14–0,21%) viimeisen 10 vuoden ajan.

Ja nyt sitten tarkkana. Valtaosa ratsiatutkimuksissa esiin tulleista tapauksista (vaihdellen 66–85% välillä vuosina 1996–2008) oli alle 0,5 verenalkoholipromillen tapauksia, eli ns maistelleita. Erillisselvityksen (Salusjärvi 2004) mukaan maistelleille (veren alkoholipitoisuus alle 0,5 promillea) sattui 51 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosina 1990-2002. Siis alle 5 vuodessa, joka vastaa noin prosenttia kaikista rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista. Arvoisa liikenneministeri, tämä ryhmä on juuri se ryhmä johon promillerajan laskeminen oletetusti vaikuttaisi. Mitään näyttöä ei ole, että emme menettäisi näitä viittä ihmishenkeä vuosittain promillerajaa laskemalla, koska näitä onnettomuuksia ei voida yhdistää alkoholin käyttöön. Ajaahan ihminen selvinkin päin kolareita.

Lähes aina rattijuoppo ajaa kuolinonnettomuuden vahvassa humalassa. Vuonna 2009 heistä 93% ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Vuosina 1999–2008 onnettomuuden sattuessa alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneista kuljettajista yli 80% oli vähintään 1,2 promillen humalassa ja näistä vuosina 2006-2010 noin 40% oli vähintään 2,00 promillen humalassa. Useiden tutkimusten (ks. Mäki 1983; Peltoniemi 1991) perusteella näyttää siltä, että kuljettajan onnettomuuteen joutumisen todennäköisyys kasvaa jyrkästi vasta veren alkoholipitoisuuden ylitettyä 0,8 promillen rajan.

Ylinopeuden ajo oli tavallista alkoholin vaikutuksen alaisille kuljettajille sekä yhteentörmäyksissä että erityisen korostuneena yksittäisonnettomuuksissa. Alkoholionnettomuuksista 71 % oli yksittäisonnettomuuksia. Rattijuopon ajoneuvossa turvavyön käytön laiminlyöminen oli myös molemmissa onnettomuustyypeissä ja sekä kuljettajille että matkustajille yleistä. Kuljettajista 70–80% ja matkustajista 70% ei käyttänyt turvavyötä.

Sivulliset vahingoittuvat rattijuopumusonnettomuuksissa selvästi harvemmin, kuin rattijuoppo itse tai hänen matkustajansa. Vuosittain noin joka kymmenes rattijuopumusonnettomuuksissa kuollut ja joka kuudes loukkaantunut on joku muu, kuin rattijuoppo itse tai hänen matkustajansa. Vuonna 2009 rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden osuus oli 24 prosenttia (28 % vuonna 2008) ja loukkaantuneiden osuus 12 prosenttia (11 % vuonna 2008) kaikista samana vuonna tieliikenneonnettomuuksissa kuolleista ja loukkaantuneista. Vuonna 2009 uhrina oli rattijuoppo itse tai matkustajat 91% tapauksista, sivullinen 9% tapauksista. Loukkaantuneista 86% oli rattijuoppo itse tai matkustajat, sivullinen 14% tapauksista. Vuosien 2000-2009 keskiarvot: kuolleina rattijuoppo itse tai matkustajat 92,125%, sivullinen 7,875%. Loukkaantuneina rattijuoppo itse tai matkustajat 84,875%, sivullinen 15,125%.

Rattijuopumuksen uusimista Helsingissä koskeneen selvityksen (Seppä 1992) mukaan vuonna 1990 rattijuopumukseen syyllistyneistä runsas kolmannes (37%) oli vuosina 1986–1990 (51% vuosina 1972–1990) jäänyt vähintään kerran aikaisemmin kiinni rattijuopumuksesta. Uusijoista noin puolet (51%; 63% vuosina 1972–1990) oli syyllistynyt rattijuopumukseen vähintään kaksi kertaa aikaisemmin. Moninkertaisia uusijoita (vähintään 5 aikaisempaa rattijuopumusta) oli kaikista rattijuopumukseen syyllistyneistä 5 prosenttia (11% vuosina 1972–1990) ja uusijoista 15 prosenttia (22% vuosina 1972–1990). Vuoden 1990 aikana rattijuopumukseen syyllistyneistä noin joka kymmenes (9%) uusi rikoksensa saman vuoden aikana. Näiden uusijoiden osalle kertyi neljännes (25%) vuoden 1990 rattijuopumusrikoksista.

Tuoreen selvityksen (Impinen ym. 2009) mukaan joka kolmas vuosina 1993–2007 rattijuopumuksesta kiinni jäänyt uusi tekonsa tuona aikana. Pitemmällä 15 vuoden ajanjaksolla noin joka toinen ehtii uusia tekonsa. Uusimisriski oli tutkimuksen mukaan erityisen suuri huumeita käyttäneillä, miehillä, nuorilla sekä niillä, joiden veren alkoholipitoisuus oli kiinni jäädessä keskimääräistä korkeampi. Sellaisilla kuljettajilla, jotka jäivät kiinni arkipäivisin ja päiväsaikaan uusimisriski oli myös suurempi kuin muilla.

Tiedot viittaavat odotusten mukaisesti siihen, että uusimisriski on ylipäätään suurin päihderiippuvaisilla kuljettajilla. Alkoholiongelmaisten kuljettajien ohella toinen rattijuopumukseen usein syyllistyvä ryhmä koostuu ns. ongelmakuljettajista. Ongelmakuljettajia voidaan luonnehtia henkilöiksi, joille on ominaista omaan sisäiseen kontrolliin luottaminen, riskialtis elämäntyyli, runsas alkoholinkäyttö sekä välinpitämättömyys toisten turvallisuutta ja yhteiskunnan asettamia normeja kohtaan (ks. Heinonen & Lehto 1991; Mikkonen 1991).

Kaikki nämä edellä mainitsemani seikat huomioon ottaen esitän johtopäätökseni. Rattijuoppo ei ole vaarallinen juuri kenellekään muulle, kuin itselleen sekä kyydissään oleville. Tyypillinen rattijuoppo on yhteiskunnan säännöistä vähät välittävä ongelmaihminen, joka ajaa toistuvasti humalassa, ylinopeutta ja ilman turvavyötä. Promillerajan laskeminen ei tule vaikuttamaan mitenkään tähän kyseiseen ryhmään, mutta tavalliseen lakia kunnioittavaan kansalaiseen se tulee vaikuttamaan varmasti. Ehkäpä jos promillerajaa lasketaan, niin pian meillä on 23 000 tilastoidun rattijuopon tilalla 50 000 tilastoitua rattijuoppoa, rutkasti lisää sakkotuloja, kortittomia kuljettajia ja siis ihmisiä jotka eivät ole vaarantaneet liikenneturvallisuutta mitenkään.


Ylinopeuden epädramatisointi

Onko ylinopeus vaarallista? Kuinka moni ajaa ylinopeutta ja kuinka monta ihmistä kuolee sen takia vuodessa?

Kun tarkastellaan tätä vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikuntien raporttia kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista, niin meille selviää seuraavaa. 33%:tia kaikista onnettomuuksien pääaiheuttajista ajoi ylinopeutta onnettomuuden syntyhetkellä. Tämä ei vielä yksistään kerro meille mitään, vaan meidän täytyy suhteuttaa tämä luku kaikkiin ylinopeutta ajaviin.

Eri lähteistä saadaan eri lukuja, mutta tässäpä nyt muutama.
Liikenneturva – Toimivat pelisäännöt.

  • Yksiajorataisilla teillä, joiden tiekohtainen nopeusrajoitus on 80 km/h, nopeusrajoituksen ylitti vuonna 2001 noin 60 % autoilijoista. Vastaavasti 100 km/h rajoitusalueella vuonna 2001 ylinopeutta ajoi noin 40 % autoilijoista.
  • Lievää ylinopeutta kertoo ajaneensa yhdeksän kymmenestä vastaajista, huomattavaa ylinopeuttakin seitsemän kuljettajaa kymmenestä.
  • Liikenneturva – Nopeustutkimus.

  • Lähes kaikki kuljettajat kertovat ylittävänsä nopeusrajoituksia. Keväällä 2008 tehdyssä kyselyssä suomalaisista kuljettajista ainoastaan 4 prosenttia kertoi, ettei koskaan ylitä nopeusrajoituksia, eli 96 prosenttia kuljettajista ajaa joskus ylinopeutta.
  • Tavallisimmin kuljettajat kertovat ylittävänsä nopeusrajoituksen ”hyvin harvoin” tai ”silloin tällöin”. ”Hyvin harvoin” nopeusrajoituksen ylittää 37 prosenttia kuljettajista, yhtä moni (38 %) ”silloin tällöin”. Nämä olivat myös vastausvaihtoehdot, joissa oli eniten lisäystä verrattaessa vuoteen 2001.
  • Joka viides kuljettaja kertoo ylittävänsä nopeusrajoituksen usein (melko usein, usein, tai hyvin usein).
  • Tutkimuksessa olevan taulukon mukaan 59% kuljettajista ajaa ylinopeutta silloin tällöin tai useammin, kuin silloin tällöin.
  • Lintu – Tehostetun kameravalvonnan ja alennetun puuttumiskynnyksen vaikutus turvallisuuteen.

  • Touko–kesäkuussa 2002 100 km/h:n nopeusrajoituksen ylitti 25–41 prosenttia autoilijoista mittauspaikasta riippuen.
  • Kesäkuussa 2006 nopeusrajoitusalueella 80 km/h 74–85
    prosenttia kuljettajista ylitti nopeusrajoituksen.
  • Liikennevirasto – Matkanopeuteen perustuvan automaattivalvonnan kokeilu.

  • 49 % kuljettajista ajoi ylinopeutta.
  • Mielestäni voidaan siis ihan surutta vetää tässä välissä johtopäätös, että yli puolet kuljettajista ajaa jatkuvasti ylinopeutta. Yli puolet kuljettajista ajaa ylinopeutta, mutta vain 33% kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien pääaiheuttajista ajaa ylinopeutta. Ylinopeutta ajavat ovat siis aliedustettuina kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

    Me emme toki voi vetää tästä suoraan sellaista johtopäätöstä, että ylinopeuden ajaminen olisi turvallisempaa, mutta sellaisen johtopäätöksen me voimme vetää, että ylinopeutta ajavat ovat joko taitavampia kuljettajia, kuin sallittua tai alinopeutta ajavat tai he ajavat turvallisemmilla ja paremmilla autoilla. Mahdollisesti myös molempia.

    No kuinka monta kuolononnettomuutta se ylinopeus sitten aiheuttaa vuodessa? Tästä ”MOT – Kuolonkolarit kielletty! Voidaanko liikenneturmat lopettaa käskemällä?” -ohjelman vuonna 2001 keräämästä vuoden 1999 kuolonkolaritaulukosta selviää, että vuonna 1999 liikenteessä tapahtui 302 kuolonkolaria, joista 5 kappaletta johtui selkeästä ylinopeudesta. Ellei tämä vuosi 1999 ollut joku kauhea friikkivuosi jossa tilastot heittivät häränpyllyä, niin voidaan ihan hyvin olettaa että samat luvut pitävät suurin piirtein paikkaansa myös muina tarkastelujaksoina. 1,6% kuolonkolareista johtui ylinopeudesta.

    Palataanpa nyt sitten tuohon alussa esittämääni 33%:tiin. Mitä tämä luku pitää sisällään? Kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet ja kuljettajan käyttämä ylinopeus suhteessa tien nopeusrajoitukseen:

  • Ei ylinopeutta 67%
  • 1-9km/h ylinopeutta ajoi 6%
  • 10-19km/h ylinopeutta ajoi 5%
  • 20-29km/h ylinopeutta ajoi 4%
  • 30km/h tai yli ylinopeutta ajoi 16%
  • Suurin osa autoilijoista ajaa 1-19 km/h ylinopeuksia. Mitä suurempia ylinopeuksia ajetaan, sitä pienempi on ryhmä joka niitä ajaa. Näyttäisi siis siltä, että pienten ylinopeuksien ajaminen ei ole mitenkään merkittävä seikka kuolononnettomuuksien synnyn kannalta, mutta 30 km/h ylitykset lisäävät onnettomuus- ja kuolononnettomuusriskiä aivan selvästi.

    Miksi näin on? Minun nähdäkseni liikenteessä ei juurikaan merkitse se kuinka lujaa liikenne kulkee, vaan se että kaikki liikenteessä olevat kulkevat samaa nopeutta, jolloin tarvetta ohitteluun, jarrutteluun ja kiihdyttelyyn ei tule. Ylinopeuden ajaminen on myöskin lisääntynyt vuosi vuodelta, joten ihmiset eivät selkeästi pidä nykyisiä nopeusrajoituksia hyvinä. Miksikäs pitäisivätkään, kun kerran autojen ajo-ominaisuudet ovat parantuneet, autojen turvallisuus on parantunut ja teidemme turvallisuus on parantunut huomattavasti siitä, kun näitä rajoituksia ruvettiin asettamaan silloin 40 vuotta sitten.


    %d bloggaajaa tykkää tästä: