Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen teki sinisilmäisyyttään sen suurimman synnin, minkä Suomessa voi kansanedustaja julkisuudessa tehdä, kahdesti. Hakkarainen meni ja sanoi vaarallisen sanan, neekeri. Olen ennenkin pistänyt merkille, että Suomen median ja suvaistevasiten tiedostajien suhteellisuudentaju leijuu jossakin käsittämättömissä sfääreissä, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että se on lopettanut totaalisesti olemassaolonsa, kadonnut. On täysin absurdia esimerkiksi väittää, että kyseessä olisi vihapuhe, vihapuheen luonteista puhetta, rasismin kanssa flirttailua saati rasismia.
Wikipedian mukaan, neekeri-sanaa alettiin käyttää Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Suomeen sana on lainattu ruotsin kielestä. Ruotsin neger pohjautuu puolestaan muinaisranskan sanaan negre ja edelleen espanjan tai portugalin sanaan negro. Perustana on latinan mustaa väriä merkitsevä adjektiivi niger. Neekeri sana siis tarkoittaa mustaa ja viittaa näennäisen negridisen rodun ihonväriin. Vielä 1970-luvulla sanaa käytettiin suomen kielessä yleisesti sekä tieto- että kaunokirjallisuudessa, myös hakuteoksissa ja koulukirjoissa. Ja vielä 1980-luvulle asti neekeri-sana oli nykyistä selvästi yleisemmässä käytössä eikä sitä pidetty halventavana.
Yhdysvalloissa sellaisenaan espanjasta lainattu sana negro oli käytössä 1800-luvun lopulta alkaen, jolloin se syrjäytti sanan colored. Negro-sana vastaa kaikista parhaiten juurikin Suomen sanaa neekeri ja juuri tätä sanaa mm. Martin Luther King käytti esimerkiksi kuuluisassa I have a dream-puheessaan. 1960-luvun lopulta alkaen termi korvautui nopeasti termillä black. Black-sana taas korvattiin termillä African American, joka kääntyy suomen sanaksi afroamerikkalainen. Tämä taas tapahtui juurikin samoihin aikoihin, kuin poliittinen korrektius pesiytyi yhdysvaltalaiseen kulttuuriin. Juuri samankaltainen kehitys meillä on käynnissä myös Suomessa, joskin muutaman kymmenen vuotta jälkijunassa.
Alunperin suomen sanassa neekeri ei ole ollut mitään halventavaa, eikä siinä monen mielestä ole vieläkään. Sitä kuullaan käytettävän ihan normaaleissa kahvipöytäkeskusteluissa ympäri Suomea ja saattaapa sitä käyttää jopa blogistikin ystäviensä kanssa keskustellessa ja ihan ilman mitään kielteisiä konnonaatioita. Poliittisen korrektiuden kulttuuri Suomessa on tehnyt siitä Yhdysvaltojen vasemmistolaisia sisariaan mukaillen epäkorrektin meilläkin. Seuraavaksi vuorossa on sana musta, joka näytti ainakin Jani Toivolassa herättävän ihmetystä eräässä vaalien jälkeisessä haastattelussa, kun toimittaja erehtyi kysymään jotakin tyyliin miltä tuntuu olla ensimmäinen musta kansanedustaja.
No miten se persu tähän liittyy? Esimerkiksi Sisäasiainministeriön ylläpitämän Yhdenvertaisuus.fi-verkkosivuston mukaan juuri sillä on merkitystä, pitävätkö sanan kohteeksi joutuneet itse ilmausta loukkaavana ja samankaltaiseen johtopäätökseen päätyy myöskin Suomen Journalistiliitto. Heidän mielestään on tärkeätä kysyä ihmisiltä itseltään, miten he itsensä määrittelevät. Hämeen piirin perussuomalaiset tekivät alle kuukausi sitten julkilausuman persu-sanan käytöstä ja kuinka media pyrkii halventamaan perussuomalaisia sillä. Lausuman mukaan media on lyönyt sanaan negatiivisen konnonaation, minkä pitäisi Sisäasianministeriön ja Suomen Journalistiliiton lausumien perusteella määrittää sen käyttöä julkisuudessa.
Blogisti itse ei pidä persu-sanaa, eikä neekeri-sanaakaan loukkaavana. Jos me lähdemme määrittelemään ihmisten itsensä tunteman loukkaavuuden, toisin sanoen poliittisen korrektiuden mukaan sanojen käyttöä, niin edessämme on tällöin loputon suo. Yhdysvalloissa on nyt menossa neljäs käytännössä samaa asiaa tarkoittava sana, Suomessa ainakin toinen ja hyvin pian meidän täytyisi keksiä jo kolmas. Mihin vedetään raja? Voidaanko rajaa vetää, jos perusteet sanan uudelleenmäärittämiselle pysyvät jatkuvasti samoina? Mitä sanoja korvaamme seuraavaksi ja miksi persu-sanan toteaminen halventavaksi sai osakseen vain naureskelua ja ivaa?
Meidän on siis rehellisesti todettava, että joko jokainen halventavaksi koettu sana korvataan uudella kerta toisensa jälkeen, mikä johtaa Yhdysvaltojen tapaiseen ahdistuneisuuden ja herkkähipiäisyyden poliittisen korrektiuden kulttuuriin tai sitten me emme korvaa sanoja, joilla ei ilmaista mitään halventavaa asiaa. Kyllä minun nähdäkseni nyt muutaman tiedostajan kannattaisi harjoitella hieman itsehillintää, jos kerran yhden sanan näkeminen tai kuuleminen saa aikaan tälläisen reaktion, että sen käyttäjää syytetään rikoksesta, jahdataan median toimesta, syytetään nuorison pilaamisesta, hekumoidaan ampumisella ja kaikista pahinta, sivuutetaan täysin miehen puheiden sisältö!
Näkisin, että Hakkarainen tekee erittäin tärkeätä sananvapauden työtä kenties tietämättään ja samalla kairaa koivutukin mentäviä reikiä kankeaan poliittisen korrektiuden kulttuuriimme. Ja se on hyvä se.
Johdonmukaisten johtopäätösten sarja 