Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
Valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.
Talvella aie vastaanottokeskuksen perustamisesta nosti vastustusta muun muassa lammilaisille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. 27 kuntalaisen allekirjoittamassa kansalaisaloitteessa ja 236 nimen nettiadressissa torjuttiin keskuksen perustaminen alueen palveluihin ja asukkaiden turvallisuuteen vedoten. Vastustuksesta huolimatta Hämeenlinnan tilaajajohtaja Jukka Lindberg ja kaupunginjohtaja Tapani Hellstén saivat ajamalleen hankkeelle myönteisen päätöksen kaupunginhallituksessa 16.2.2009. Kaupunki sitoutui tarvittavien palvelujen järjestämiseen yhdessä SPR:n kanssa ja rauhoitteli kyläläisten huolia.
Lammilla muutamassa viikossa kerättyjen nimien määrä olisi riittänyt kuntalain mukaiseen aloitteeseen kunnallisesta kansanäänestyksestä, jos Lammi ei olisi alkuvuonna 2009 liittynyt Hämeenlinnaan. Tämän takia onkin omituista, että vastustuksesta huolimatta kaupunginhallitus ei järjestänyt asiasta kunnallista kansanäänestystä vaan päätti päinvastoin perustaa vastaanottokeskuksen.
Kävin itse ensimmäistä kertaa Lammilla VOKin perustamisen jälkeen toukokuussa 2009. Tarkoitukseni oli kerätä kannattajakortteja Muutos 2011 -puoluetta varten muutaman muun muutoslaisen kanssa. Sattumalta Lammilla oli silloin samaan aikaan Laidunkaudenavajaiset ja paikalla oli täten paljon väkeä. Korttien keräämisen yhteydessä keskustelimme paljon itse VOKista lammilaisten kanssa. Heidän viestinsä oli selvä ja päädyin kirjoittamaan tästä kirjoituksen nimeltä Asenteiden kovenemisesta. Tulin siihen johtopäätökseen, että Lammin vastaanottokeskuksesta olisi pitänyt järjestää kunnallinen kansanäänestys.
Seuraavaksi kirjoittelin tästä kirjoituksia paikallisiin lehtiin ja aloitin kaksi eri projektia kansanäänestyksen järjestämiseksi. Ensimmäinen oli kunnallisaloite, jossa vaadittiin kansanäänestystä ja tämä pistettiin menemään erään hämeenlinnalaisen muutosaktiivin nimissä kaupunginvaltuustolle. Toinen projekti oli aloite kunnallisesta kansanäänestyksestä, jota varten rupesimme keräämään nimiä. Ensimmäistä kertaa keräsimme Lammin Pellavamarkkinoilla. Keräsimme nimiä niin kaksistaan hämeenlinnalaisen muutosaktiivin kanssa, kuin usean muun muualta Suomea kotoisin olevan muutoslaisen avustuksella. Yhteensä nimiä kerättiin noin 400 kpl mm. erinäisissä tapahtumissa kuten Ämyrockissa ja Elomessuilla ja myös ihan työpäivän päätteeksi puistossa, kadulla ja kuppiloissa. Lopetimme nimien keräämisen kun saimme vastauksen ensimmäiseen aloitteeseen. Kerätyt nimet on jo tähän mennessä tuhottu polttamalla.
Vastaus aloitteeseen oli tyly. Kaupunginhallitus käytännössä vetosi lakitekstiin kunnallisesta kansanäänestämisestä. Se ei ottanut mitenkään kantaa siihen aikooko se ensinnäkin järjestää äänestyksen jos nimet kerätään tai aikooko se sitoutua äänestyksen tulokseen. Vastauksessa kerrottiin myöskin, kuinka VOKin kohtalo ei ole kaupunginhallituksen käsissä vaan SPRn päätettävissä. Hämeenlinnan kaupunginhallitus siis oli käytännössä ulkoistanut päätöksentekonsa asiasta, joka koskettaa merkittävästi sen kuntalaisten hyvinvointia, asumisviihtyvyyttä ja turvallisuutta.
Hämeenlinnan kaupunginhallitus ei siis ensinnäkään kuunnellut omia kuntalaisiaan. Seuraavaksi se teki kuntalaisten vastustuksesta huolimatta myönteisen päätöksen VOKin perustamisesta ja nämä kaksi asiaa vielä hyvin pikaisesti heti kuntaliittymän jälkeen. Ja viimeiseksi se kertoi ettei se voi vaikuttaa tekemiinsä päätöksiin.
Sillä lailla, Hämeenlinnan kaupunginhallitus.