Avainsana-arkisto: maahanmuuttopolitiikka

Marginaali-ilmiöitä

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Norjan pääkaupungin Oslon hallintokorttelissa räjähti pommi. Viimeisimmät laajaa mediahuomiota saaneet pommi-iskut Euroopassa olivat Lontoon metroiskut, Madridin junaisku ja Tukholman pommi-iskun yritys. Kaikki islamistien tekosia. Norjan suojelupoliisi oli korottanut terroristi-iskujen osalta valmiuttaan alkuvuodesta 2010. Se oli tehnyt viime kesänä runsaasti pidätyksiä liittyen terroristiuhkiin. Norjalaiset terrorismiasiantuntijat uskoivat nopeasti iskun takana olevan ääri-islamistit.

Iskua yhdistettiin medioissa myöskin Libyaan ja Gaddafiin, joka oli uhannut iskeä Eurooppaan. Islamistinen terroristiryhmä ilmoittautui pommi-iskun tekijäksi. Näiden alkutietojen valossa kaikki näyttivät tekevän sen päätelmän, että iskun takana oli islamistinen terroristijärjestö. Kuka oikeasti ihan rehellisesti ei pitänyt tätä vaihtoehtoa kaikista todennäköisimpänä? Jos vastasit ”minä” niin valehtelet tai olet älyllisesti vajavainen.

Noh. Ei siinä vielä mitään, että tämä johtopäätös oli kaikista todennäköisin, mutta kun se tehtiin kaikkien medioiden, lehtien, foorumien, kahvipöytien ja uutislähetysten joukossa myöskin Suomen pahamaineisimmalla foorumilla, Hommaforumilla, niin tästäkös eräät tahot vasta riemastuivatkin. Ympäri nettiä lähti leviämään kirjoituksia joissa lainattiin miten hommarasistit syyttävät iskusta muslimeja. Samalla nämä kirjoitukset sivuuttivat täysin sen, että Hommassa myöskin spekuloitiin kantisvaihtoehtoa ensimmäisen kerran alle 30 minuuttia tapahtumasta.

Eräässäkin poiminnassa ensimmäisen neljän sivun kommenteista oli poimittu 10 islamisteja tekijöiksi spekuloivaa kommenttia, mutta jätettiin kertomatta että niiltä neljältä ensimmäiseltä sivulta löytyi myöskin 10 tekijää kantikseksi spekuloivaa kommenttia. Tämä riemu oli kuitenkin vielä pientä siihen verrattuna mitä oli tuleman. Kun selvisikin iskun tehneen kantanorjalaisen kirjoitelleen maahanmuutto- ja islamkriittisillä keskustelupalstoilla ja että hänen 1500 sivun copy-pastella kokoomassaan manifestissa mainittiin suomalaisen maahanmuuttokritiikin kuumin keihäänkärki Jussi Halla-aho. Siitä se taisi varsinaisesti vasta alkaa.

Se absurdin ällistyttävä sosiaalipornonäytelmä, kun Suomen silmäätekevät suvaitsevaiset herrat, rouvat, nuorisojärjestöt ja yhdistykset käyttivät Utøyan saaren kaislikossa makaavia verisiä ruumiita lyödäkseen säälimättä poliittisia vastustajiaan. Ajatelkaapa tätä. Halla-aho kirjoittaa vuonna 2006 blogikirjoittajan asemassa Ruotsin sosiaalidemokraattien epärehellisyydestä ja kutsuu näitä alhaisiksi matelijoiksi. Vuonna 2011 norjalainen sekopää iskee Norjan sosiaalidemokraatteja vastaan ja viimein Suomen sosiaalidemokraatit vaativat nyt hallintovaliokunnan puheenjohtaja Halla-ahoa eroamaan. Loogista, eikö!

Suomen koko mediakenttä valjastettiin muutamaksi viikoksi suvaitsevaisten ritariensa tueksi syyttelemään tapahtuneesta perussuomalaisia, maahanmuuttokriitikoita, Hommaforumia ja varsinkin Halla-ahoa. Halla-ahon mainitseminen manifestissa oli ilmeisesti varsin raskauttava todiste, tosin manifestista löytyvä lainaus oli itse asiassa norjalaisen bloggarin Fjordmanin kirjoituksesta poimittu kohta, jossa Fjordman kertoo tulleensa samoihin johtopäätöksiin kuin Halla-aho.

Mutta palataan tässä vaiheessa siihen kuinka alkutietojen valossa islamistiterrorismin todennäköisyys oli kaikista suurin. Tätä selvää todennäköisyyttä on nyt pyritty kumoamaan ja ollaan esitetty, että spekulaatiot johtuivatkin pelkästään rasistisista asenteista muslimeja kohtaan, mitkä meihin kaikkiin ympäri maapalloa on aivopesty jonkun näkymättömän koneiston avulla. Todisteena tästä ollaan heiluteltu Europolin vuoden 2010 terrorismiraporttia, jossa islamistien syyksi on tilastoitu vain kolme iskua. Nämä kolme iskua pitävät sisällään vuonna 2010 suoritetut, epäonnistuneet ja estetyt iskut. Raportista selviää myöskin pidätysten määrä, joista islamisteille on merkitty 179 kappaletta. Seuraavaksi tuomioiden ja syytteiden määrä, joista islamisteille on merkitty 84 kappaletta.

Islamisteja sekä pidätetään, syytetään, että tuomitaan toiseksi eniten kaikista ryhmistä, iskuja he tekevät kolmanneksi eniten. Ryhmät ovat separatistit, vasemmistolaiset, oikeistolaiset, yksittäiset ja ei luokitellut. Separatistit tekevät selvästi eniten terrori-iskuja Euroopassa ja heitä myöskin pidätetään, syytetään sekä tuomitaan eniten. Vasemmistolaiset tekevät toiseksi eniten iskuja ja heitä pidätetään, syytetään ja tuomitaan kolmanneksi eniten. Norjalla ei ole päällänsä separatistisen tai vasemmistolaisen terrorismin uhkaa, mutta Norja taas oli varautunut islamistiterroristien iskuun. No mites sitten sen oikeistoterrorismin todennäköisyyden kanssa? Pyöreät nolla iskua, nolla pidätystä, nolla syytöstä ja nolla tuomiota koko Euroopassa vuonna 2010.

Tämän samaisen raportin mukaan siis jolla suvaitsevaiset pyrkivät osoittamaan islamistiterrorismin marginaalisuuden voidaan osoittaa, että oikeistoterrorismi ja sen uhka on täysin olematonta.

Demari- ja Vasemmistonuoret päätyivät iskun jälkeen huolestumaan oikein kovasti oikeistoterrorismin kasvusta. Heidän mukaansa äärioikeistolaiset hyökkäykset ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana. Esimerkkeinä näistä esitetään hyökkäystä seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen, netissä leviävää ”vihapuhetta” sekä äärioikeistolaisten toimijoiden uhkauksia tasavertaisuuden puolesta työskenteleviä tahoja vastaan. Erityisen huolestuneita kyseiset nuorisojärjestöt ovat nimen omaan rasismista ja ”vihapuheesta”. Viranomaisten tulisi kuulemma asettaa äärioikeistolaisten ryhmien toiminnan lopettaminen prioriteetikseen.

POLAMKin tekemän vuosiselvityksen mukaan poliisille tehtiin vuonna 2009 yhteensä 1007 rikosilmoitusta viharikoksista. Määrä on enemmän kuin edellisenä vuotena jolloin ilmoituksia tehtiin 859. Toisaalta taas tänä vuonna rasistisia rikoksia on kirjattu tammi–kesäkuussa 141 kappaletta, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Poliisin tuoreessa tilastoraportissa arvioidaankin alkuvuoden tietojen perusteella, että rasistisia rikoksia kirjataan tänä vuonna yhteensä 271 kappaletta, mikä on vähemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 2005.

Tietyt suvaitsevaiset tahot ovat vuosien saatossa esittäneet, että Suomen maahanmuuttopolitiikan ongelmakohdat, maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset, maahanmuuttajien rikollisuus ja itse maahanmuutto on marginaali-ilmiö ja maahanmuuttokritiikki taas täysin marginaalitouhua. Tällä verukkeella iso osa kritiikistä onkin pyritty sivuuttamaan ja se loput sitten aktiivisella rasistiksi haukkumisella. Meidän kuulemma pitäisi keskittyä isompiin ja merkittävämpiin asioihin. Kuten vihapuheeseen, kysyy blogisti?

Pelkästään romanialaiset yksin tekivät vuonna 2009 Suomessa 2378 omaisuusrikosta ja yhteensä heitä epäiltiin 2634 rikoslakirikoksesta. Pelkästään vuonna 2009 Romanian kansalaisia oli maassamme 1183 henkilöä ja Bulgarian kansalaisia 714 henkilöä. Bulgarian kansalaiset tekivät tuolloin 739 turvapaikkahakemusta, vaikka EU:maan kansalaisina heidän hakemuksensa olivat ilmeisen perusteettomia.

Siis pelkästään yksi ainoa maahanmuuttopolitiikan pikkuinen yksityiskohta näyttäisi jo lukumäärällisesti olevan monin verroin merkittävämpi, kuin koko rasismikysymys Suomessa. Uusin kulovalkean tavoin levinnyt termimme vihapuhe taas vastaisi virtuaalipoliisi ylikonstaapeli Marko Forssin mukaan kiihottamista kansanryhmää vastaan, julkista kehottamista rikokseen, uskonrauhan rikkomista, laitonta uhkausta ja kunnianloukkausta. Edellä mainitun POLAMKin raportin mukaan näitä piirteitä vastaavia rikosilmoituksia tehtiin 312 kappaletta vuonna 2008 ja 377 kappaletta vuonna 2009.

Vaarallinen vihapuheilmiömme jää siis lukumäärällisesti jalkoihin jo tuolle Bulgarian romanien samana vuonna harjoittamalle turvapaikanhakutehtailulle. Turvapaikanhakutehtailu oli vielä todellakin aivan todellinen todettavissa oleva ilmiö, kun taas viharikosten kohdalla puhumme rikosilmoituksista. Tuomioita kovennetaan rasistisen motiivin takia vain muutamassa tapauksessa vuodessa. Muutamassa tapauksessa vuodessa!

Kuvitelkaa tässä vaiheessa että katsotte elokuvaa, jossa tarinankerronta on nykyajasta ja tästä hetkestä viety menneisyyteen. Olemme Vantaan Rekolan juna-aseman lähellä sijaitsevan turvalaiteyksikön luona, on sunnuntain aamuyön hämärät viimeiset hetket. Turvalaiteyksikön luona häärii joukko epäilyttävän tuntuisia henkilöitä. Tarinankerronta liikkuu toiseen paikkaan. On maanantai 6. kesäkuuta. Samainen epäilyttävien henkilöiden joukko liikkuu ympäri Helsingin katuja. Kuva vaihtuu, turvalaiteyksikkö palaa, Tapaninvainion kylmäasemalle on heitetty polttopullo, Helsingin poliisi eristää Esterinportin tienoota Pasilassa räjähdysuhan takia. Paikalta löytyy räjähtämätön pommi. Hyppäys viime viikkoon. Viron puolustusministeriöön on isketty räjähteiden ja aseen kanssa. Laukauksia vaihdetaan ja hyökkääjä menehtyy.

Suomen iskujen tekijöiksi ilmoittautui anarkistiryhmä, joka kertoo tehneensä iskut solidaarisuuden vuoksi Sosiaalikeskus Satamaa tukeakseen. Sosiaalikeskus Satama ei irtisanoudu iskuista. Viron iskun takana oli äärivasemmistolainen juristi. Kukaan ei ole syyttelemässä vasemmistoa ympäri Eurooppaa. Kukaan ei ole vaatimassa vasemmistopoliitikoiden eroa. Kukaan ei ole varsinkaan kauhistelemassa vasemmistoterrorismin nousua, vaikka todistettavasti jo edellä mainitun Europolin terrorismiraportin mukaan vasemmistoterrori on yleisempää kuin marginaalinen islamistiterrorismi ja olematon oikeistoterrorismi.

Mitä me nyt sitten tästä kaikesta opimme? Me opimme sen, että kaikki maahanmuuttokriitikot ovat vastuussa norjalaisen sekopään tekemästä terrori-iskusta kärkipään poliitikkoja myöten, vaikka se tuomittaisiin ankarasti, mutta vasemmistopoliitikot eivät ole vastuussa edes omassa maassamme tehdyistä anarkistien iskuista, vaikka eivät edes sanoutuisi niistä irti. Me opimme sen, että olematon oikeistoterrorismi on vakava uhka Suomessa, mutta maassammekin iskuja tekevät vasemmistoterroristit, jotka ovat samalla toiseksi eniten terrori-iskuja tekevä ryhmä Euroopassa eivät.

Ja viimeisenä muttei vähäisinpänä me opimme sen, että vihapuhe ja rasismi ovat vakavia ja todellisia uhkia maassamme. Maahanmuuttopolitiikkamme ongelmat puolestaan ovat marginaali-ilmiöitä, vaikka ne jopa pieniin osa-alueisiin jaettuina olisivat lukumäärällisesti merkittävämpiä ongelmia, kuin rasismi ja vihapuhe yhdessä.

Advertisement

Kokoomusedustaja haluaisi torpata vastustajiensa politiikan lainsäädännöllä

Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen kertoo Suomenmaa-lehden kirjoituksessa, että tällä vaalikaudella eduskunnassa tulisi säätää laki, joka torppaisi eduskuntavaaleissa sellaisten henkilöiden ehdokkuuden, joilla on tuomio päällä tai joita epäillään rikoksesta. Nykyisin ehdokkuuden estäminen kuuluu puolueiden omaan harkintaan.

Tähän pitäisi saada ryhtiliikettä. Nytkin eduskuntaan valittujen joukossa on sellaisia henkilöitä, joilla on oikeusjuttu vireillä. Se on eri juttu, jos jollain on nuoruuden hairahduksia 10-20 vuoden takaa. Se ei liene este ehdokkuudelle, Tolvanen sanoo.

Blogisti ihmettelee kovasti mitä kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin. Epäilen vahvasti, että kyseisen uudistuksen tarkoitus olisi mahdollistaa käytäntö, jossa eräät tahot voisivat rikosilmoituksia tehtailemalla torpata vastatahojensa poliitikkojen ehdokkuudet.

Tähän mietintään kun vielä lisätään se, miten korkeassa lainkäytön asemassa viimeisen neljän vuoden aikana eri poliittisten suuntausten esittäjiä on kohdeltu. Nopeasti tilanne voisi näyttää siltä, että lainkäyttäjän omaan viiteryhmään kuuluvien mielipiteiden esittäjien rikostutkinnat saatettaisiin loppuun ennätysvauhtia, kun taas päinvastaisia mielipiteitä esittävien henkilöiden rikostutkinnat venyisivät suhteettoman pitkäksi.

Jos kyseinen laki olisi jo ollut voimassa, niin esimerkiksi Helsingin vaalipiiristä Jussi Halla-aho ei olisi todennäköisesti voinut asettua ehdolle ja näin mitä ilmeisemmin olisi käynyt myöskin Hämeen vaalipiirissä James Hirvisaarelle. Blogisti ei epäile hetkeäkään, etteikö persuja vastustavat tahot olisi tarvittaessa saaneet aikaiseksi rikosilmoituksia vaikka jokaisesta persujen ehdokkaasta. Tällöin myöskin poliisin resursseja olisi rasitettu juuri sopivasti, jotta tutkinnan venymistä voitaisiin tosiaankin selitellä rikosilmoitusryöpyllä.

Teoreettisesti tämä kyseinen uudistus voisi myöskin lukita lainsäädännön. Koska kaikista nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevista poliitikoista voitaisii tehdä rikosilmoitus, niin näiden poliitikkojen ehdokkuudet voitaisiin torpata, jolloin eduskuntaan ei saataisi maahanmuuttopolitiikkaan muutoksia ajavia edustajia. Tällöin maahanmuuttopolitiikka olisi käytännössä lukittu.

Sama koskisi toki esimerkiksi sitä, jos piratismia tai kannabiksen laillistamista edistävät poliittiset mielipiteet tai toiminta tehtäisiin laittomaksi, niin tällöin mikään uudistuksia ajava puolue, kuten esimerkiksi Piraattipuolue, ei voisi toimia. Teoriassa tälläisiä lakeja ei tosin edes tarvittaisi, koska ainahan ehdokkaasta voisi tehdä rikosilmoituksen vaikkapa laittoman verkkolataamisen perusteella.

Eli mikä se Tolvasen ajatus tälläisen uudistuksen takana nyt sitten on? Foliohattuinen puoleni minusta sanoo, että juuri tälläistä yllä kuvailtua käytäntöä tässä haettaisiin, koska Tolvanen ei esimerkiksi esitä uudistukselle mitään perusteita. Jätetään nyt kuitenkin pieni varaus, että kansanedustaja Tolvanen hakisi sittenkin uudistuksella jotakin blogistille toistaiseksi hyvin epäselväksi jäänyttä asiaa ja Tolvanen ei ole vain ajatellut uudistuksesta aiheutuvia seuraamuksia loppuun asti.


Vähemmistövaltuutettu haluaa toimia sensorina

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ehdoitti tänään uutta lainsäädäntöä verkossa esiintyvän ”vihapuheen” suitsimiseksi. Hän on huolissaan verkossa esiintyvän vihapuheen lisääntymisestä ja peräänkuuluttaa vahvempia keinoja vihapuheen vähentämiseksi. Hänen mielestään tarvitaan uutta lainsäädäntöä, koska sananvapaus ja mahdollisuudet puuttua muukalaisvihamielisiin tekoihin eivät ole tasapainossa.

Hän toteaa mm. että:

– Ehdotamme että etsitään tehokkaampia keinoja nettirasismiin puuttumiseksi. Tämän hetkinen oikeuskäytäntö osoittaa, että lainsäädäntö sisältää välineitä, joiden avulla voidaan puuttua vain kaikkein törkeimpiin loukkauksiin tai vihapuheen muotoihin, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sanoo.

– Vallalla näyttää olevan käsitys siitä, että sanavapaus sallii verkossa minkälaisen ilmaisun tahansa, mutta haluan muistuttaa, että sananvapaus ei oikeuta vihapuheeseen, hän jatkaa.

– Tavoitteenamme ei ole rajoittaa esimerkiksi maahanmuuttopolitiikasta tai maahanmuutosta käytävää julkista keskustelua. Sananvapaus on keskeinen perusoikeus, mutta on tärkeää käydä jatkuvaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaisten lausumien esittäminen on sananvapauden nimissä sallittua sekä siitä, ovatko olemassa olevat välineet puuttua muukalaisvihamielisiin lausumiin riittävän tehokkaita.

Lähdetään vaikka siitä seikasta, ettei lausunnossa vihapuhetta määritellä mitenkään. Siinä esiintyy kyllä epämääräisiä määreitä, kuten ”epäasiallinen lausuma” ja ”epäasiallinen materiaali”. Että näinkö, Eva Biaudet? Tässähän suoraan vihjataan ettei materiaalin tai lausunnon tarvitse olla edes laitonta, mutta Evapa haluaa siihen silti puuttua. Tai oikeastaan vähemmistövaltuutettu on tähän päivään mennessä tehnyt poliisille jo kymmeniä tutkintapyyntöjä, mutta ne eivät ole johtaneet minkäänlaisiin tuloksiin, koska lakia ei ole rikottu. Vika ei ole siis vähemmistövaltuutetussa, joka tehtailee turhia tutkintapyyntöjä, vaan lainsäädännössä!

Seuraavaksi lausunnossa sitten toistuu tämä ennenkin esitetty ”yleisön saataville asettaminen”, jonka Biaudet haluaa myöskin tehdä rikolliseksi. Pelkkä linkittäminen sivustolle, joka sisältää tätä ”vihapuhetta” tai tämän ”vihapuheen” lainaaminen pitäisi hänen mielestään saattaa rangaistavaksi teoksi. Sittenhän päästään tähän ennenkin esitettyyn helmeen, eli että keskustelupalstan ylläpitäjä saatettaisiin vastuuseen keskustelupalstan muiden henkilöiden tekemistä rikkeistä. Oikeusministeriön tulkinnan mukaan tämä tarkoittaisi esimerkiksi myös Facebookryhmän tai henkilökohtaisen blogin ylläpitäjää. Tämä vaan vahvistaa huomiotani siitä, että nykyvirkamies ei tajua yhtään mitään siitä mikä verkon luonne on.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Lukekaapas tämä:

Vähemmistövaltuutettu katsoo, että syrjintää kannattaviin tai edistäviin lausumiin tulisi voida puuttua, vaikka kyseiset lausumat eivät täyttäisikään ehdotettujen kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkistöjä ja vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista. Tällaisiin lausumiin tulisi voida puuttua joko rikosoikeudellisilla tai muilla tehokkailla keinoilla, koska yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat keskeisiä yhteiskunnan perusarvoja. Törkeimpiin ja vakavimpiin syrjintää kannattaviin ja edistäviin lausumiin tulisi tarvittaessa voida puuttua rikosoikeudellisin keinoin. Katsomme, ettei Suomen lainsäädäntö sisällä tällä hetkella sellaisia säännöksiä, joiden avulla voitaisiin tehokkaasti puuttua syrjintää edistaviin lausumiin tai tekoihin. Olisi tärkeää, että lainsäädännöllä korjattaisiin sitä epätasapainoa, joka ilmaisunvapauden ja mahdollisuuksien puuttua muukalaisvihamielisiin tekoihin välillä tällä hetkellä vallitsee. Muukalaisvihamielisten lausumien lisääntymiseen tulisi voida puuttua tehokkaammin.

Tämähän tarkoittaa siis sitä, että vaikka Biaudetin himoitsema lainmuutos toteutuisi ja laajentaisi rikoslainsäädännön koskemaan esimerkiksi jotakin määrittelemätöntä ”vihapuhetta”, ”epäasiallisia lausumia ja materiaaleja” ja pelkkä linkittäminen tai lainaaminen tähän ”vihapuheeseen” kiellettäisiin, sekä keskustelupalstojen ylläpitäjät asetettaisiin vastuuseen näistä käyttäjien rikkeistä, niin vieläkin pitäisi saada kovemmat keinot käyttöön, eli mahdollisuus puuttua jopa tämän todella tiukan DDR -tyylisen lain ulkopuolella olevaan lailliseen materiaaliin ja vieläpä rikosoikeudellisilla tai muilla tehokkailla keinoilla, joita ei edes määritellä.

Ja mitäs se Biaudet nyt sitten alun lainauksessa sanoikaan?

– Tavoitteenamme ei ole rajoittaa esimerkiksi maahanmuuttopolitiikasta tai maahanmuutosta käytävää julkista keskustelua.

Kyllä se nyt pahasti siltä Eva hyvä näyttäisi, että juuri tämä on lain tarkoitus. Vähemmistövaltuutettu haluaa toimia sensorina, joka voi mielivaltaisesti rajoittaa sananvapautta ja määrätä ihmisille rangaistuksia, jos he kirjoittavat virallisen totuuden vastaista materiaalia tai edes linkittävät tälläiseen materiaaliin.

Pahoin pelkään, että tämäkin älyvapaa lainuudistus menisi heittämällä läpi eduskunnan äänestyksessä. Mitä helvettiä me kansalaiset voimme tehdä, kun virkamiehet ovat tätä luokkaa ja eduskunta on vain yksi iso ryhmäkurin voimalla toimiva kumileimasin, joka ei edes tajua minkälaisia lakeja se hyväksyy murskaavin lukemin?


Kritisoi maahanmuuttopolitiikkaa, pääset hirttolistalle

Maanantaina starttasikin sitten se rasistin(pun intented)vastainen viikko. Lehdistö on odotettavasti mokumanian vallassa; toimittajat, kolumnistit,  sosiologian tohtorit ja oikeastaan kaikki jotenkin maahanmuuttokriitittömyyteen liityvät henkilöt vetelevät aasinsiltoja ja mutkia suoriksi oikein urakalla. Pyhitänkin tämän ensimmäisen blogimerkintäni noiden ihan samojen johtopäätösten edelleenviemiseen, mitä nämä edellä mainitun manian oireita oireilevat pari henkilöä ovat tehneet.

Kehu maahanmuuttajaa, pääset hirttolistalle kirjoittaa Taloussanomissa Petri Korhonen. Koko juttunsahan Korhonen perustaa Anna Kontulan kirjoitukseen, jossa Kontula kertoo kuinka maahanmuuttomyönteisiä ilmaisuja käyttäneitä kohtaa nykyisin uhkailu ja solvaaminen. Tätä samaa uhkailua ja solvaamista ovat kokeneet kritiikkiä maahanmuuttopolitiikasta esittäneet jo vuosikausien ajan. Näillä premisseillä on siis ihan loogista vetää johtopäätös, että maahanmuuttopolitiikkaa kritisoituvat pääsevät hirttolistoille.

Siitä päästäänkin sitten seuraavaan aiheeseen, eli median ja suvisten kaksinaismoralismiin. Media on nyt uutisoinut erittäin näkyvästi tästä maahanmuuttomyönteisten kohtaamasta ilmiöstä, jota siis esim Jussi Halla-aho on saanut osakseen jo vuodesta 2005 asti. Kyse ei ole median tai suvisten sokeudesta, Helsingin Sanomat kyllä löytää Halla-ahon kommentin maahanmuuttoaiheiselta Hommaforumilta muutamassa kymmenessä minuutissa, joten sen täytyy myös olla tietoinen Jussi Halla-ahon uhkailusta!

Itseasiassa ainut media joka on tämän asian toisen puolen huomioinut on MikroPC, siitä iso käsi! Myös Anna Kontula seuraa Hommaforumia, mikä käy ilmi hänen blogiinsa poimimastaan(asiayhteydestä irroitetusta) kommentista, joka on peräisin Hommaforumin eräältä kirjoittajalta. On siis aivan selvää, että Anna Kontula ja Helsingin Sanomat tietävät maahanmuuttokriitikoihin suunnatusta uhkailusta ja solvaamisesta, mutta niistä Kontula tai Helsingin Sanomat eivät ole tietävinäänkään.

Minkälainen henkilö se on, joka on tietoinen molemman osapuolen saamasta kohtelusta, mutta huomioi vain toisen ja levittää vain toisesta tietoa eteenpäin? Tehkää omat johtopäätöksenne.

Minkälainen media se on, joka on tietoinen molemman osapuolen saamasta kohtelusta, mutta uutisoi vain toisesta? Ja nyt en puhu vaan Helsingin Sanomista vaan jokaisesta mediasta joka uutisoi vain toisesta. Tehkää omat johtopäätöksenne.


%d bloggaajaa tykkää tästä: